YouVersion Logo
Search Icon

Daniel 7

7
DANIELIN NÄYT
Näky neljästä pedosta ja Ihmisen Pojasta
1Beelsassarin, Baabelin kuninkaan, ensimmäisenä hallitusvuotena Daniel näki vuoteellaan unen, päänsä näyn. Hän kirjoitti unen pääkohdat muistiin.
2Näin hän sanoo: ”Minä näin yöllä näyssäni, kuinka taivaan neljä tuulta saivat suuren meren kuohumaan. 3 Merestä nousi neljä suurta petoa, kaikki erilaisia. 4 Ensimmäinen oli kuin leijona, mutta sillä oli kotkan siivet. Minun katsellessani siltä repäistiin siivet, ja se nostettiin maasta pystyyn ja pantiin seisomaan kahdella jalalla kuin ihminen, ja sille annettiin ihmisen sydän. 5Ja katso, oli toinen peto, karhun näköinen. Se oli nostettu toiselle kyljelleen, ja sillä oli kolme kylkiluuta suussa hampaiden välissä. Sille sanottiin: ’Nouse ja syö paljon lihaa.’ 6 Tämän jälkeen näin vielä yhden pedon, kuin pantterin, ja sen selässä oli neljä linnunsiipeä. Tällä pedolla oli neljä päätä, ja sille annettiin valta. 7 Sen jälkeen näin yöllisessä näyssäni neljännen pedon. Se oli pelottava, kauhistuttava ja hyvin voimakas. Sillä oli suuret, rautaiset hampaat, ja se söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin kaikki edelliset pedot, ja sillä oli kymmenen sarvea. 8 Tarkkaillessani sarvia huomasin, että niiden välistä kasvoi esiin vielä pieni sarvi ja kolme entisistä sarvista repäistiin pois sen tieltä. Ja katso, sillä sarvella oli silmät kuin ihmisen silmät ja suu, joka puhui pöyhkeitä sanoja.
9Minun tätä katsellessani asetettiin istuimet paikoilleen, ja Ikiaikainen istuutui. Hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi ja hänen päänsä hiukset kuin puhdas villa. Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä, ja sen pyörät olivat palavaa tulta. 10Tulivirta vyöryi, se lähti liikkeelle hänen edestään. Tuhannen tuhatta palveli häntä, ja kymmenentuhatta kertaa kymmenentuhatta seisoi hänen edessään. Oikeus istui tuomiolle, ja kirjat avattiin. 11Minä katselin edelleen ja näin, kuinka peto tapettiin niiden pöyhkeiden sanojen vuoksi, joita sarvi puhui. Sen ruumis tuhottiin ja heitettiin tuleen palamaan. 12 Muiltakin pedoilta otettiin valta pois, mutta niiden sallittiin elää määrättyyn aikaan ja hetkeen asti.
13Minä näin yöllisessä näyssä kuinka taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen. Hän saapui Ikiaikaisen luo, ja hänet saatettiin Ikiaikaisen eteen. 14Hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, jolla ei ole loppua, eikä hänen valtakuntansa häviä.”
Näky selitetään
15”Minä, Daniel, tunsin henkeni tulevan levottomaksi, ja pääni näyt pelästyttivät minut. 16 Minä lähestyin yhtä siellä seisovista ja pyysin häneltä varmaa tietoa kaikista näistä asioista. Hän vastasi minulle ja ilmoitti niiden selityksen: 17 ’Nuo suuret pedot, joita on neljä, ovat neljä kuningasta, jotka nousevat maasta. 18 Mutta Korkeimman pyhät saavat valtakunnan ja pitävät sen hallussaan ikuisesti – iankaikkisesta iankaikkiseen.’
19Sen jälkeen minä tahdoin saada varman tiedon neljännestä pedosta, joka oli erilainen kuin kaikki muut, hyvin pelottava, ja jolla oli rautaiset hampaat ja vaskiset kynnet ja joka söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa. 20 Halusin myös tietää pedon pään kymmenestä sarvesta ja vielä siitä sarvesta, joka kasvoi esiin ja jonka tieltä kolme sarvea putosi, tuosta sarvesta, jolla oli silmät ja pöyhkeästi puhuva suu ja joka näytti suuremmalta kuin ne muut. 21 Sen sarven minä näin sotivan pyhiä vastaan ja voittavan heidät, 22kunnes Ikiaikainen saapui. Silloin oikeus annettiin Korkeimman pyhille, ja tuli aika, jolloin pyhät saivat haltuunsa valtakunnan.
23Hän vastasi näin: ’Neljäs peto on neljäs valtakunta, joka syntyy maailmaan, erilainen kuin kaikki muut valtakunnat. Se syö koko maan, tallaa ja murskaa sen. 24 Ne kymmenen sarvea ovat kymmenen kuningasta, jotka nousevat siitä valtakunnasta. Heidän jälkeensä nousee vielä yksi. Hän on erilainen kuin edelliset, ja hän kukistaa kolme kuningasta. 25Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja tuhoaa Korkeimman pyhiä. Hän tahtoo muuttaa ajat ja lain, ja ne annetaan hänen valtaansa ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi. 26Sitten oikeus istuu tuomiolle ja häneltä otetaan pois valta, hänet hävitetään ja tuhotaan perin pohjin. 27 Kuninkuus ja valta ja valtakuntien mahti kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Hänen valtakuntansa on iankaikkinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat ja tottelevat häntä.’
28Tähän kertomus päättyy. Minua, Danielia, ajatukseni pelottivat suuresti, ja minun kasvoni kalpenivat, mutta minä kätkin asian sydämeeni.”

Currently Selected:

Daniel 7: FinRK

Highlight

Share

Copy

None

Want to have your highlights saved across all your devices? Sign up or sign in