YouVersion Logo
Search Icon

4. Mooseksen kirja 11

11
Kansa napisee ruuasta
1Kansa alkoi valittaa, ja se oli paha Herran silmissä . Hän kuuli sen ja vihastui, ja Herran tuli syttyi israelilaisten keskellä ja poltti leirin reunimmaisia osia. 2Silloin kansa huusi avuksi Moosesta. Mooses rukoili Herraa , ja tuli sammui. 3 Paikkaa ruvettiin kutsumaan nimellä Tabeera , koska Herran tuli oli polttanut heitä siellä. 4Mutta israelilaisten keskuudessa olevassa sekakansassa heräsivät himot, ja myös israelilaiset alkoivat taas itkeä. He sanoivat: ”Jospa joku antaisi meille lihaa syödäksemme! 5Me muistamme kalat, joita söimme Egyptissä ilmaiseksi, samoin kurkut, melonit, purjot, sipulit ja valkosipulit. 6 Nyt me sen sijaan näännymme nälkään . Eihän täällä näy mitään muuta kuin tuota mannaa.” 7 Manna oli korianterin siementen kaltaista, ja se muistutti myös bedellion-pihkaa. 8Kansa samoili kokoamassa mannaa ja jauhoi sitä käsikivillä tai survoi huhmaressa. Sitten he keittivät sitä padassa ja valmistivat siitä leipiä. Se maistui samanlaiselta kuin öljyleivonnainen. 9 Kun kaste laskeutui yöllä leiriin, laskeutui sinne myös mannaa.
Mooses valittaa raskasta kutsumustaan
10Mooses kuuli, kuinka kansa, jokainen perhekunta, itki telttansa ovella. Herra vihastui siitä kovin, ja myös Mooseksen mielestä se oli paha. 11 Mooses sanoi Herralle : ”Miksi olet tehnyt näin pahoin palvelijallesi? Miksi en ole saanut armoa sinun silmissäsi? Sinähän olet pannut koko tämän kansan taakaksi minun päälleni. 12 Olenko minä kantanut kohdussani koko tätä kansaa, olenko minä synnyttänyt sen? Sinähän käsket minun kantaa sitä sylissäni niin kuin hoitaja imeväistä lasta, kantaa siihen maahan, josta olet vannonut valan heidän isilleen. 13Mistä minulla on antaa lihaa koko tälle kansalle? He ahdistavat minua itkullaan ja sanovat: ’Anna meille lihaa, että saamme syödä.’ 14 Minä en jaksa kantaa yksinäni koko tätä kansaa. Taakka on minulle liian raskas. 15 Jos aiot kohdella minua näin, surmaa minut mieluummin. Jos olen saanut armon sinun silmissäsi, päästä minut näkemästä tätä kurjuutta.”
Mooses saa avukseen seitsemänkymmentä vanhinta
16Silloin Herra puhui Moosekselle: ”Kutsu koolle seitsemänkymmentä miestä Israelin vanhimpia, miehiä, joista tiedät, että he ovat kansan vanhimpia ja johtomiehiä. Tuo heidät minun luokseni ilmestysmajalle. Asettukoot he sinne sinun kanssasi. 17Minä laskeudun alas ja puhun siellä sinun kanssasi. Minä otan henkeä, joka on sinun päälläsi, ja annan sitä heidän päälleen. Siten he voivat kantaa sinun kanssasi taakkaa tästä kansasta, eikä sinun tarvitse kantaa sitä yksinäsi. 18Sano kansalle: Pyhittäytykää huomiseksi, niin saatte syödä lihaa. Te olette itkeneet Herran kuullen ja sanoneet: ’Jospa joku antaisi meille lihaa syödäksemme! Egyptissä meidän oli sentään hyvä olla.’ Niinpä Herra antaa nyt teille lihaa, ja te saatte syödä. 19Eikä siinä ole teille syömistä ainoastaan päiväksi tai kahdeksi, tai vain viideksi tai kymmeneksi tai kahdeksikymmeneksi päiväksi 20 vaan kuukauden ajaksi, niin että se lopulta tulee ulos teidän nenästänne ja iljettää teitä. Näin käy siksi, että te olette halveksineet Herraa , joka on teidän keskellänne, ja olette itkeneet hänen edessään ja sanoneet: ’Miksi lähdimmekään Egyptistä!’” 21 Mooses vastasi: ”Kansaa, jonka keskuudessa minä elän, on kuusisataatuhatta sotakelpoista miestä, ja sinä sanot: ’Minä annan heille lihaa syötäväksi kuukauden ajaksi.’ 22Jos heille teurastettaisiin lampaat, vuohet ja naudat, riittäisikö se heille? Vai kootaanko heille kaikki meren kalat, niin että se riittää heille?”
23Mutta Herra sanoi Moosekselle: ”Onko Herran käsi lyhyt? Nyt saat nähdä, toteutuuko sinulle puhumani sana vai ei.” 24Mooses meni ulos ja puhui kansalle Herran sanat. Sitten hän kutsui koolle seitsemänkymmentä miestä kansan vanhimpia ja käski heidän asettua seisomaan ilmestysmajan ympärille. 25 Herralaskeutui alas pilvessä ja puhui Moosekselle, otti hänen päällään olevaa henkeä ja pani niiden seitsemänkymmenen vanhimman päälle. Kun henki laskeutui heidän päälleen, he profetoivat, mutta eivät tehneet sitä enää myöhemmin. 26 Kaksi miestä oli kuitenkin jäänyt leiriin. Toisen nimi oli Eldad ja toisen Meedad. Henki laskeutui heidänkin päälleen, sillä myös heidät oli kirjoitettu luetteloon, vaikka he eivät olleet lähteneet ilmestysmajalle. Kun he profetoivat leirissä, 27 muuan nuorukainen juoksi kertomaan Moosekselle: ”Eldad ja Meedad profetoivat leirissä.” 28 Joosua, Nuunin poika, joka oli ollut Mooseksen palvelija nuoruudestaan asti, puuttui puheeseen ja sanoi: ”Oi, herrani Mooses, kiellä heitä!” 29Mutta Mooses vastasi hänelle: ”Oletko kateellinen minun puolestani? Kunpa koko Herran kansa olisi profeettoja ja Herra antaisi henkensä tulla heidän päälleen!” 30 Sen jälkeen Mooses siirtyi takaisin leiriin Israelin vanhimpien kanssa.
Viiriäiset
31Sitten Herra nostatti tuulen, joka toi viiriäisiä mereltä ja painoi niitä leiriin ja päivänmatkan laajuudelta sen ympärille. Niitä oli maan pinnalla lähes kahden kyynärän paksuudelta. 32Silloin kansa nousi ja keräsi viiriäisiä koko sen päivän ja yön ja koko seuraavan päivän. Jokainen kokosi vähintään kymmenen hoomer-mittaa. He levittivät niitä kuivumaan ympäri leiriä. 33 Mutta lihan vielä ollessa heidän hampaissaan, ennen kuin se oli syöty loppuun, Herran viha syttyi kansaa kohtaan, ja Herra löi kansaa hyvin ankarasti. 34Tuota paikkaa ruvettiin kutsumaan nimellä Kibrot-Hattaava , koska sinne haudattiin kansasta ne, jotka olivat antautuneet himonsa valtaan. 35 Kibrot-Hattaavasta kansa lähti liikkeelle Haserotia kohti ja pysähtyi sinne.

Currently Selected:

4. Mooseksen kirja 11: FinRK

Highlight

Share

Copy

None

Want to have your highlights saved across all your devices? Sign up or sign in