YouVersion Logo
Search Icon

Ilmestyskirja 13

13
Merestä nouseva peto
1Minä näin pedon nousevan merestä. Sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä. Sen sarvissa oli kymmenen kruunua ja päissä herjaavia nimiä. 2Peto, jonka näin, oli leopardin näköinen, mutta sillä oli jalat kuin karhulla, ja sen kita oli kuin leijonan kita. Lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan. 3Yksi sen päistä näytti olevan kuolettavasti haavoittunut, mutta sen kuolinhaava parantui. Koko maa seurasi ihmetellen petoa, 4ja kaikki palvoivat kumartaen lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle. He palvoivat myös petoa sanoen: ”Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?”
5Pedolle annettiin suu puhua suuria sanoja ja herjauksia, ja se sai vallan tehdä sitä neljäkymmentäkaksi kuukautta. 6Se avasi suunsa jumalanpilkkaan, pilkatakseen Jumalan nimeä ja hänen asuinsijaansa ja niitä, jotka asuvat taivaassa. 7Sen sallittiin käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat, kansakunnat, kielet ja kansanheimot. 8Sitä kumartavat kaikki maan päällä asuvat – kaikki ne, joiden nimi ei ole kirjoitettuna maailman perustamisesta alkaen teurastetun Karitsan elämänkirjaan.
9Jos jollakulla on korva, se kuulkoon! 10Jos jonkun osana on vankeus, hänet vankeuteen viedään. Jos jonkun osana on tulla miekalla tapetuksi, hänet miekalla tapetaan. Tässä on tarpeen pyhien kestävyys ja usko.
Maasta nouseva peto
11Sitten minä näin toisen pedon nousevan maasta. Sillä oli kaksi sarvea, samanlaiset kuin karitsalla, mutta se puhui kuin lohikäärme. 12Se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saa maan ja sen asukkaat kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä jonka kuolinhaava parantui. 13Se tekee suuria tunnustekoja, niin että se saa tulenkin lankeamaan taivaasta maan päälle ihmisten nähden. 14Se eksyttää maan päällä asuvia niillä tunnusteoilla, joita sillä on valta tehdä pedon nähden. Se yllyttää maan päällä asuvia tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi eloon.
15Se on saanut vallan antaa pedon kuvalle hengen, niin että pedon kuva jopa puhuisi ja saisi aikaan sen, että kaikki ne tapettaisiin, jotka eivät kumarra pedon kuvaa. 16Se saa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin, 17 niin ettei kukaan voi ostaa eikä myydä paitsi se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku. 18Tähän kätkeytyy viisaus. Jolla on ymmärrys, se laskekoon pedon luvun: se on ihmisen luku, ja se luku on kuusisataakuusikymmentäkuusi.

Currently Selected:

Ilmestyskirja 13: FinRK

Highlight

Share

Copy

None

Want to have your highlights saved across all your devices? Sign up or sign in