YouVersion Logo
Search Icon

Hesekielin kirja 42

42
Pappien huoneet
1Mies vei minut sitten ulompaan esipihaan, siihen osaan, joka on pohjoisen puolella. Hän vei minut rakennukseen, joka oli temppelitasanteen takana läntisen rakennuksen vieressä, sen pohjoispuolella. 2Tämä rakennus oli pohjoisseinältään sata kyynärää pitkä, ja sen leveys oli viisikymmentä kyynärää. 3Se oli sisemmän esipihan kaksikymmenkyynäräistä reunatasannetta vasten, ja sen edessä oli ulomman esipihan kiveys. Rakennuksessa oli kolme portaittain kohoavaa osaa. 4Sen editse kulki pihaan päin käytävä, joka oli kymmenen kyynärän levyinen ja sata kyynärää pitkä. Rakennuksen ovet olivat pohjoiseen. 5Sen ylimmät huoneet olivat kapeimmat, sillä porrastus vei niistä enemmän tilaa kuin ala- ja keskikerroksen huoneista. 6Huoneet olivat näet kolmena penkereenä, ylin kerros korkeammalle porrastettuna kuin alin ja keskimmäinen kerros. Näin rakennuksessa oli toinen toisensa yläpuolelle kohoavat kerrokset. Pylväitä, sellaisia kuin esipihan rakennuksissa, ei täällä ollut.
7Ulkona oli rakennuksen edustalla muuri. Se kulki rakennuksen vieritse ulompaa esipihaa kohti ja ulottui pihaan viidenkymmenen kyynärän matkan. 8Sen alkupää yhtyi rakennukseen, joka oli ulompaan esipihaan päin, pituudeltaan viisikymmentä kyynärää sekin. Pengerretyllä rakennuksella oli mittaa kaikkiaan sata kyynärää, 9ja sen alaosassa oli sisäänkäynti. Tämä oli itään päin, sillä rakennukseen tultiin ulommasta esipihasta, 10välimuurin päästä.
Etelän puolella oli temppelitasanteen takana läntisen rakennuksen vieressä samoin rakennus, 11ja sen edessä kulki käytävä. Rakennus oli samanlainen kuin pohjoispuolella, yhtä pitkä ja yhtä leveä ja yhtäläinen myös huoneittensa, sisäänkäyntiensä ja käytäviensä puolesta. 12Tämän etelän puoleisen rakennuksen ovet avautuivat käytävään, jonka vieritse kulki suojamuuri, ja sisäänkäynti oli käytävän itäpäässä.
13 # 3. Moos. 2:3, 6:19, 7:6 Mies sanoi minulle: »Pohjois- ja eteläpuolen huoneet, jotka ovat temppelitasanteen vierellä, ovat pyhiä. Näissä huoneissa papit, jotka toimittavat uhreja Herralle, syövät kaikkein pyhimmät uhrilahjat. Sinne heidän tulee panna kaikkein pyhimmät lahjat, ruokauhrit, syntiuhrit ja hyvitysuhrit, sillä se paikka on pyhä. 14#2. Moos. 29:29,30Mentyään sisälle temppeliin papit eivät saa tulla suoraan sieltä ulompaan esipihaan, vaan heidän tulee jättää näihin huoneisiin vaatteensa, joita ovat pitäneet suorittaessaan uhripalvelusta – ne vaatteet ovat näet pyhät. Vasta puettuaan ylleen toiset vaatteet he voivat mennä kansalle varattuun temppelialueen osaan.»
15Kun mies oli saanut sisemmän temppelialueen kokonaan mitatuksi, hän vei minut ulos portista, joka on itää kohti. Sitten hän mittasi koko temppelialueen. 16Hän mittasi kepillään itäsivun ja sai näin mitaten sen pituudeksi viisisataa kyynärää. Sitten hän meni 17pohjoissivulle, mittasi sen kepillään ja sai sen pituudeksi viisisataa kyynärää. Hän meni sitten 18eteläsivulle ja mittasi kepillään sen, ja se oli viisisataa kyynärää pitkä. 19Sitten hän meni länsisivulle ja mittasi sen kepillään, ja senkin pituus oli viisisataa kyynärää. 20Hän mittasi alueen kaikilta neljältä ilmansuunnalta. Joka puolella oli muuri, ja se oli jokaiselta sivultaan viidensadan kyynärän mittainen. Muuri erotti pyhän alueen muusta kaupungista.

Currently Selected:

Hesekielin kirja 42: FB92

Highlight

Share

Copy

None

Want to have your highlights saved across all your devices? Sign up or sign in