YouVersion Logo
Search Icon

Nehemian kirja 7

7
Päämiehet nimitetään
1Kun muuri oli saatu valmiiksi ja portinpuoliskot oli pystytetty, määrättiin portinvartijat, laulajat ja leeviläiset tehtäviinsä. 2Jerusalemin johtoon asetin veljeni Hananin ja linnanpäällikkö Hananjan, joka oli luotettava ja jumalaapelkäävä mies. 3Annoin heille määräyksen, että Jerusalemin portteja ei saanut avata ennen kuin aurinko paistoi lämpimästi. Määräsin myös, että portit oli suljettava ja lukittava, kun aurinko oli vielä ylhäällä, ja että Jerusalemin asukkaista oli asetettava vartijat, jotka vartioisivat kukin oman talonsa kohdalla olevaa osuutta.
Kotiin palanneiden luettelo
4Kaupunki oli suuri ja laaja, mutta väkeä siellä oli vähän, ja taloja oli vielä rakentamatta. 5Jumala kehotti minua kutsumaan ylimykset, johtomiehet ja kansan koolle sukuluetteloihin merkitsemistä varten. Löysin ensimmäisinä palanneiden sukuluettelot, ja niihin oli kirjoitettu näin:
6 # Esra 2:1–70 Nämä ovat ne Juudan maakunnan miehet, jotka Babylonian kuningas Nebukadnessar oli vienyt pakkosiirtolaisuuteen ja jotka palasivat Jerusalemiin ja Juudaan, kukin omaan kaupunkiinsa. 7Heitä johtivat Serubbabel, Jesua, Nehemia, Asarja, Raamja, Nahamani, Mordokai, Bilsan, Misperet, Bigvai, Nehum ja Baana.
Näiden israelilaisten lukumäärä oli: 8Pareosin sukua 2172, 9Sefatjan sukua 372, 10Arahin sukua 652, 11Pahat-Moabin sukua, Jesuan ja Joabin jälkeläisiä, 2818, 12Elamin sukua 1254, 13Sattun sukua 845, 14Sakkain sukua 760, 15Binnuin sukua 648, 16Bebain sukua 628, 17Asgadin sukua 2322, 18Adonikamin sukua 667, 19Bigvain sukua 2067, 20Adinin sukua 655, 21Aterin sukua, Hiskian jälkeläisiä, 98, 22Hasumin sukua 328, 23Besain sukua 324, 24Harifin sukua 112, 25Gibeonin sukua 95.
26Betlehemiläisiä ja netofalaisia oli 188, 27anatotilaisia 128, 28bet-asmavetilaisia 42 29kirjat-jearimilaisia, kefiralaisia ja beerotilaisia 743, 30ramalaisia ja gebalaisia 621, 31mikmasilaisia 122, 32beteliläisiä ja ailaisia 123, 33Nebon, sen toisen, miehiä 52.
34Elamin, sen toisen, sukua oli 1254, 35Harimin sukua 320.
36Jerikolaisia oli 345, 37lodilaisia, hadidilaisia ja onolaisia 721, 38senaalaisia 3930.
39Pappeja oli: Jedajan sukua, Jesuan jälkeläisiä, 973, 40Immerin sukua 1052, 41Pashurin sukua 1247, 42Harimin sukua 1017.
43Leeviläisiä oli: Jesuan sukua, Kadmielin ja Hodavjan jälkeläisiä, 74.
44Laulajia oli: Asafin sukua 148.
45Portinvartijoita oli: Sallumin, Aterin, Talmonin, Akkubin, Hatitan ja Sobain sukua yhteensä 138.
46Temppelipalvelijoita oli: Sihan, Hasufan, Tabbaotin, 47Kerosin, Sian, Padonin, 48Lebanan, Hagaban, Salmain, 49Hananin, Giddelin, Gaharin, 50Reajan, Resinin, Nekodan, 51Gassamin, Ussan, Paseahin, 52Besain, maonilaisten, nafusilaisten, 53Bakbukin, Hakufan, Harhurin, 54Baslitin, Mehidan, Harsan, 55Barkosin, Siseran, Temahin, 56Nesiahin ja Hatifan suvut.
57Salomon palvelijoiden jälkeläisiä oli: Sotain, Soferetin, Peridan, 58Jaelan, Darkonin, Giddelin, 59Sefatjan, Hattilin, Pokeret-Sebaimin ja Amonin sukukunnat.
60Temppelipalvelijoita ja Salomon palvelijoiden jälkeläisiä oli yhteensä 392.
61Nämä Tel-Melahista, Tel-Harsasta, Kerub-Addanista ja Immeristä lähteneet eivät pystyneet osoittamaan, että he ja heidän sukunsa olivat israelilaisia: 62Delajan, Tobian ja Nekodan jälkeläiset, yhteensä 642. 63Joukossa oli myös pappeja, nimittäin Hobaijan, Kosin ja Barsillain jälkeläiset; Barsillai oli ottanut vaimokseen gileadilaisen Barsillain tyttären, ja häntä nimitettiin vaimonsa suvun mukaan. 64Nämä etsivät sukuluetteloista merkintää itsestään, mutta sitä ei löytynyt, ja sen vuoksi heidät katsottiin pappeuteen kelpaamattomiksi. 65Käskynhaltija kielsi heitä nauttimasta pyhiä uhreja, kunnes ilmaantuisi pappi, joka voisi ratkaista asian urimilla ja tummimilla.
66Palanneita oli kaikkiaan 42 360 henkeä. 67Lisäksi tulivat orjat ja orjattaret, joita oli 7337. Laulajia, miehiä ja naisia, oli 245. 68Tällä joukolla oli kameleja 435 ja aaseja 6720.
69Useat sukujen päämiehet antoivat lahjoja rakennustyötä varten. Käskynhaltija antoi rahastoon 1000 kultadrakmaa#7:69 Ks. alaviitettä Esra 2:69., 50 vihmontamaljaa, 30 papinpukua ja 500 hopeaminaa. 70Sukujen päämiehet antoivat rakennusrahastoon 20 000 kultadrakmaa ja 2200 hopeaminaa. 71Muu kansa antoi 20 000 kultadrakmaa, 2000 hopeaminaa ja 67 papinpukua.
72Papit, leeviläiset, portinvartijat, laulajat ja osa kansaa asettuivat asumaan Jerusalemiin, mutta temppelipalvelijat ja muut israelilaiset menivät omiin kaupunkeihinsa.
Esra lukee kansalle lain
Kun tuli seitsemäs kuukausi, kaikki israelilaiset olivat jo asettuneet asumaan kaupunkeihinsa.

Currently Selected:

Nehemian kirja 7: FB92

Highlight

Share

Copy

None

Want to have your highlights saved across all your devices? Sign up or sign in