YouVersion Logo
Search Icon

Tuomarien kirja 5

5
5 LUKU.
Deboran voittolaulu.
1Sinä päivänä Debora ja Baarak, Abinoamin poika, lauloivat näin:
2 # Tuom. 4:10 "Johtajat johtivat Israelia,
kansa oli altis — siitä te kiittäkää Herraa.
3Kuulkaa, te kuninkaat,
kuunnelkaa, te ruhtinaat.
Herran kiitosta minä laulan,
minä veisaan Herran, Israelin Jumalan, ylistystä.
4 # 2. Moos. 19:16; 5. Moos. 2:3; 5. Moos. 33:2; Ps. 68:8; Ps. 77:18; Ps. 97:5; Ps. 114:7 Kun sinä, Herra, lähdit liikkeelle Seiristä,
kun sinä tulit astuen Edomin maasta,
niin maa järisi, ja taivaat vuotivat,
pilvet vuotivat vettä.
5Vuoret järkkyivät Herran edessä,
itse Siinai Herran, Israelin Jumalan, edessä.
6Samgarin, Anatin pojan, päivinä,
Jaaelin päivinä tiet olivat tyhjinä,
matkamiehet kiertelivät syrjäisiä polkuja.
7 # Tuom. 4:4 Israel oli johtoa vailla, peräti vailla,
kunnes sinä, Debora, nousit, sinä, Israelin äiti.
8 # 5. Moos. 32:17; 1. Sam. 13:19 He valitsivat uusia jumalia;
silloin oli sota porteilla asti,
mutta ei näkynyt kilpeä, ei keihästä
Israelin neljänkymmenen tuhannen joukossa.
9Minun sydämeni on kiintynyt
Israelin johtomiehiin.
Te kansan joukossa alttiit, kiittäkää Herraa.
10Te, jotka ratsastatte valkoisilla aasintammoilla,
te, jotka istutte matoilla,
ja te, jotka kuljette teillä, puhukaa.
11Laulu kuuluu juotto-ojilta,
siellä ylistetään Herran vanhurskaita tekoja,
hänen johdatuksensa vanhurskautta Israelissa.
Silloin Herran kansa laskeutui porteille.
12Heräjä, heräjä, Debora!
Heräjä, heräjä, laula laulu!
Nouse, Baarak!
Ota vankeja saaliiksesi, sinä Abinoamin poika!
13Silloin pakolaiset laskeutuivat näiden jalojen luo,
Herran kansa laskeutui minun luokseni,
sankarien joukko.
14 # Joos. 17:1; Tuom. 12:15 Efraimista tulivat ne,
jotka olivat juurtuneet Amalekiin,
he seurasivat sinun joukkojesi mukana, Benjamin.
Maakirista laskeutuivat johtomiehet,
Sebulonista ne, jotka kantoivat päällikönsauvaa.
15Ja Isaskarin ruhtinaat tulivat Deboran kanssa,
ja niinkuin Baarak, niin Isaskar:
hän kiiti tasangolle hänen jäljessänsä.
Ruubenin suvuissa oli suuria neuvotteluja.
16Miksi sinä jäit istumaan karjatarhojen välille,
kuuntelemaan paimenpillin soittoa?
Ruubenin suvuissa oli suuria neuvonpitoja.
17 # Joos. 13:24; Joos. 19:24; Joos. 19:40 Gilead pysyi alallaan tuolla puolella Jordanin,
ja Daan — miksi hän viipyi vierailla laivoilla?
Asser jäi istumaan meren rannalle
ja pysyi alallaan lahtiensa luona.
18Sebulon on kansa,
joka antaa henkensä alttiiksi kuolemaan,
samoin Naftali kedon kummuilla.
19Kuninkaat tulivat ja taistelivat,
silloin taistelivat Kanaanin kuninkaat
Taanakissa, Megiddon vesien varsilla;
mutta hopeata he eivät saaneet saaliiksensa.
20 # 2. Moos. 14:24; Joos. 10:12; Tuom. 4:15 Tähdet taivaalta kävivät sotaa,
radoiltaan ne sotivat Siiseraa vastaan.
21 # Tuom. 4:13 Kiisonin puro tempasi heidät mukaansa,
taistelujen puro, Kiisonin puro.
Astu esiin, minun sieluni, voimallisesti!
22Silloin hevosten kaviot tömistivät maata,
kun urhot laskivat, laskivat laukkaa.
23Kirotkaa Meeros, sanoo Herran enkeli,
kiroamalla kirotkaa sen asukkaat,
koska eivät tulleet Herran avuksi,
Herran avuksi sankarien joukkoon.
24 # Tuom. 4:17 Siunattu olkoon vaimojen joukossa Jaael,
keeniläisen Heberin vaimo,
siunattu vaimojen joukossa, jotka teltoissa asuvat.
25Vettä toinen pyysi, maitoa hän antoi,
toi juhlamaljassa kermaa.
26Hän ojensi kätensä ottamaan vaarnaa,
oikean kätensä työvasaraa;
ja hän iski Siiseraa, löi murskaksi hänen päänsä,
musersi ja lävisti hänen ohimonsa.
27Hänen jalkainsa juureen hän vaipui,
kaatui, jäi siihen,
hänen jalkainsa juureen hän vaipui, kaatui;
jäi kuolleena makaamaan siihen, mihin vaipui.
28Siiseran äiti katselee ikkunasta
ja huutaa ristikon läpi:
'Miksi viipyvät hänen sotavaununsa tulemasta?
Miksi ovat hänen valjakkonsa askeleet niin hitaat?'
29Viisain hänen ruhtinattaristaan vastaa hänelle,
ja hän kertaa itselleen hänen sanansa:
30'Varmaankin he ovat saaneet saalista
ja jakavat sitä:
tytön, kaksikin mieheen,
kirjavaa kangasta saaliiksi Siiseralle,
kirjavaa kangasta, kirjaeltua vaatetta saaliiksi,
kaksi kirjaeltua, kirjavaa huivia
saatujen saalisten kaulaan'.
31 # Ps. 19:6; Matt. 13:43 Niin häviävät kaikki sinun vihollisesi, Herra.
Mutta ne, jotka häntä rakastavat,
ovat niinkuin aurinko,
kun se nousee voimassansa."
Ja maassa oli rauha neljäkymmentä vuotta.

Currently Selected:

Tuomarien kirja 5: FB38

Highlight

Share

Copy

None

Want to have your highlights saved across all your devices? Sign up or sign in