Ester 5

5
Ester järjestää pidot kuninkaalle ja Haamanille
1Kolmantena päivänä Ester pukeutui kuninkaalliseen asuun ja meni seisomaan kuninkaanlinnan sisempään esipihaan, palatsin edustalle. Kuningas istui palatsissaan kuninkaallisella valtaistuimella ovea vastapäätä. 2 Kun kuningas näki kuningatar Esterin seisovan esipihassa, tämä sai armon hänen silmissään, ja kuningas ojensi Esteriä kohti kultaisen valtikkansa, joka oli hänen kädessään. Silloin Ester meni lähemmäs ja kosketti valtikan päätä. 3Kuningas kysyi häneltä: ”Mikä sinun on, kuningatar Ester, ja mitä pyydät? Olkoon vaikka puoli valtakuntaa, se annetaan sinulle.” 4Ester vastasi: ”Jos kuningas hyväksi näkee, tulkoon kuningas ja myös Haaman tänä päivänä pitoihin, jotka olen järjestänyt kuninkaan kunniaksi.” 5Kuningas sanoi: ”Noutakaa kiireesti Haaman tehdäksemme Esterin toivomuksen mukaan.” Niin kuningas ja Haaman tulivat pitoihin, jotka Ester oli järjestänyt. 6 Viiniä juotaessa kuningas kysyi Esteriltä: ”Mitä pyydät, se sinulle annetaan. Mikä on toiveesi, se täytetään, vaikka toivot puolta valtakuntaa.” 7 Ester vastasi: ”Pyyntöni ja toiveeni on: 8 Jos olen saanut armon kuninkaan silmissä ja jos kuningas näkee hyväksi antaa minulle, mitä pyydän, ja täyttää, mitä toivon, että kuningas ja Haaman tulisivat pitoihin, jotka minä järjestän heille huomiseksi. Silloin minä täytän kuninkaan toivomuksen.”
Haaman pystyttää hirsipuun Mordokaita varten
9Sinä päivänä Haaman lähti pidoista iloisena ja hyvillä mielin. Mutta kun hän näki Mordokain kuninkaanlinnan portissa ja kun tämä ei noussut ylös eikä vapissut hänen edessään, hän täyttyi vihasta Mordokaita kohtaan. 10Haaman hillitsi kuitenkin itsensä ja meni kotiinsa. Sitten hän lähetti noutamaan lähimmät ystävänsä sekä vaimonsa Sereksen. 11 Haaman kehuskeli heille rikkautensa loistoa ja poikiensa paljoutta ja sitä, miten kuningas oli antanut hänelle korkean aseman ja ylentänyt hänet ruhtinaiden ja kuninkaan palvelijoiden yläpuolelle. 12Hän sanoi: ”Eipä kuningatar Esterkään kutsunut järjestämiinsä pitoihin kuninkaan lisäksi muita kuin minut. Ja myös huomiseksi minut on kutsuttu kuninkaan kanssa kuningattaren luo. 13 Mutta tämä kaikki ei riitä minulle niin kauan kuin näen juutalaisen Mordokain istuvan kuninkaanlinnan portissa.” 14 Hänen vaimonsa Seres ja kaikki hänen ystävänsä vastasivat hänelle: ”Anna pystyttää viisikymmentä kyynärää korkea hirsipuu ja pyydä aamulla kuninkaalta, että Mordokai ripustetaan siihen. Sitten voit mennä iloisena kuninkaan kanssa pitoihin.” Tämä puhe miellytti Haamania, ja hän teetti hirsipuun.

Tällä hetkellä valittuna:

Ester 5: FinRK

Korostus

Jaa

Kopioi

None

Haluatko, että korostuksesi tallennetaan kaikille laitteillesi? Rekisteröidy tai kirjaudu sisään