Jesaja 42

42
Herran palvelija
1Katso, minun palvelijani, jota minä tuen, valittuni, johon sieluni on mieltynyt. Olen laskenut Henkeni hänen ylleen, hän tuo oikeuden kansakuntien keskuuteen. 2Hän ei huuda eikä korota ääntään, ei anna sen kuulua kaduilla. 3 Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja heikosti palavaa kynttilänsydäntä hän ei sammuta. Hän toteuttaa oikeutta uskollisesti. 4 Hän ei sammu eikä murru, ja hän saattaa oikeuden voimaan maan päällä. Meren saaret odottavat hänen opetustaan.
5Näin sanoo Jumala, Herra , joka loi taivaan ja kaarrutti sen, joka muovasi maan ja mitä siitä versoo, joka antoi henkäyksensä maan ihmisille ja hengen niille, jotka siellä vaeltavat: 6Minä, Herra , olen vanhurskaudessa sinut kutsunut, minä tartun sinun käteesi, varjelen sinut ja annan sinut liitoksi kansalle, valkeudeksi pakanoille, 7avaamaan sokeiden silmät, päästämään vangit tyrmästä, pimeydessä istuvat vankilasta. 8Minä, Herra – se on minun nimeni – minä en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni veistetyille kuville. 9Katso, entiset ovat käyneet toteen, ja uusia minä ilmoitan. Ennen kuin ne puhkeavat taimelle, minä annan teidän niistä kuulla.
Laulakaa Herralle uusi laulu
10Laulakaa Herralle uusi laulu, laulakaa hänen ylistystään maan ääristä asti, te merenkulkijat ja kaikki, mitä meressä on, te meren saaret ja niiden asukkaat. 11Antakoot äänensä kuulua autiomaa ja sen kaupungit, kylät, joissa Keedar asuu. Riemuitkoot Selan asukkaat, huutakoot ilosta vuorten laelta. 12 Antakoot he Herralle kunnian ja julistakoot hänen ylistystään meren saarissa. 13 Herra lähtee liikkeelle kuin soturi, kuin taistelija hän herättää kiivautensa. Hän nostaa sotahuudon ja karjuu, hän osoittaa vihollisilleen voimansa. 14 Minä olen ollut vaiti ikiajoista asti, olen ollut hiljaa ja hillinnyt itseni. Mutta nyt minä huudan kuin synnyttäjä, puhallan ja puuskutan. 15Minä teen autioiksi vuoret ja kukkulat ja annan kaiken ruohon niillä kuivua. Minä muutan virrat saariksi ja kuivaan lammikot. 16 Minä kuljetan sokeat tietä, jota he eivät tunne, annan heidän astella polkuja, joita he eivät ennen tunteneet. Minä muutan pimeyden heidän edellään valoksi ja louhikot tasangoksi. Nämä asiat minä teen enkä niitä tekemättä jätä. 17Mutta ne perääntyvät ja joutuvat häpeään, jotka turvaavat veistettyyn kuvaan ja sanovat valetuille kuville: ”Te olette meidän jumalamme.”
Kuuro ja sokea Herran palvelija
18Kuulkaa, te kuurot! Katsokaa ja nähkää, te sokeat! 19 Kuka on sokea, ellei minun palvelijani, ja kuka niin kuuro kuin minun sanansaattajani, jonka minä lähetän? Kuka on niin sokea kuin minun uskottuni, niin sokea kuin Herran palvelija? 20 Paljon olet nähnyt mutta et ole ottanut varteen; korvat avattiin, mutta kukaan ei kuule. 21 Herraon nähnyt hyväksi vanhurskautensa tähden tehdä lain suureksi ja ihanaksi. 22 Mutta tämä on ryöstetty ja rosvottu kansa. Kaikki on suljettu vankikuoppiin ja vankiloiden uumeniin. He ovat joutuneet saaliiksi, eikä ole kuka pelastaisi, ryöstetyiksi, eikä ole ketään, kuka sanoisi: ”Anna takaisin!” 23 Kuka teistä ottaa tämän kuullakseen, tarkkaa ja kuuntelee vastaisen varalle? 24 Kuka antoi Jaakobin ryöstettäväksi ja Israelin rosvojen valtaan? Eikö Herra , jota vastaan me olemme tehneet syntiä? He eivät tahtoneet vaeltaa hänen teitään eivätkä totelleet hänen lakiaan. 25 Niinpä hän vuodatti Israelin päälle vihansa hehkun ja sodan tuimuuden. Se liekehti Israelin ympärillä, mutta se ei sitä huomannut. Se poltti heitä, mutta he eivät siitä välittäneet.

Tällä hetkellä valittuna:

Jesaja 42: FinRK

Korostus

Jaa

Kopioi

None

Haluatko, että korostuksesi tallennetaan kaikille laitteillesi? Rekisteröidy tai kirjaudu sisään