Ilmestyskirja 14

14
Uusi laulu Siionin vuorella
1Sitten minä näin Karitsan seisovan Siionin vuorella ja hänen kanssaan ne sataneljäkymmentäneljätuhatta, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi. 2Ja minä kuulin taivaasta äänen, joka oli kuin paljojen vesien pauhu ja kuin kova ukkosen jylinä. Ääni, jonka kuulin, oli kuin harppujen ääni harpunsoittajien soittaessa. 3He lauloivat uutta laulua valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä, eikä kukaan voinut oppia sitä laulua paitsi ne sataneljäkymmentäneljätuhatta, jotka on ostettu maasta. 4Nämä ovat ne, jotka eivät ole tahranneet itseään naisten kanssa, sillä he ovat kuin neitsyitä. Nämä ovat ne, jotka seuraavat Karitsaa, minne tahansa hän menee. Heidät on ostettu ihmisten joukosta ensi hedelmäksi Jumalalle ja Karitsalle. 5Heidän suussaan ei ole havaittu valhetta, he ovat moitteettomia.
Kolmen enkelin sanoma
6Minä näin keskellä taivasta lentävän vielä yhden enkelin, jolla oli iankaikkinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuville, kaikille kansanheimoille, sukukunnille, kielille ja kansakunnille. 7Hän sanoi kovalla äänellä: ”Pelätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut. Kumartakaa ja palvokaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan, meren ja vesien lähteet.”
8Häntä seurasi toinen enkeli, joka sanoi: ”Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon, joka haureutensa vihan viinillä on juottanut kaikki kansat.”
9Heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi kovalla äänellä: ”Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä, 10niin hänkin joutuu juomaan Jumalan vihan viiniä, joka laimentamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä piinataan tulessa ja rikissä pyhien enkelien ja Karitsan edessä. 11Heidän vaivansa savu nousee aina ja ikuisesti. Heillä ei ole päivän eikä yön lepoa, niillä jotka kumartavat petoa ja sen kuvaa, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin. 12Tässä on tarpeen pyhien kestävyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja uskon Jeesukseen. ”
13Ja minä kuulin äänen taivaasta sanovan: ”Kirjoita: Autuaita ne kuolleet, jotka tästedes kuolevat Herrassa. Totisesti, sanoo Henki, he saavat levätä vaivoistaan, sillä heidän tekonsa seuraavat heitä.”
Maan sadonkorjuu
14Sitten minä näin valkoisen pilven, ja pilven päällä istui joku, Ihmisen Pojan kaltainen, päässään kultakruunu ja kädessään terävä sirppi. 15Temppelistä tuli ulos toinen enkeli, joka huusi kovalla äänellä pilven päällä istuvalle: ”Lähetä sirppisi ja leikkaa, sillä leikkuuaika on tullut ja maan sato on valmistunut.” 16Niin pilven päällä istuva heitti sirppinsä maan päälle, ja maan sato leikattiin.
17Taivaan temppelistä tuli ulos vielä toinen enkeli, ja hänelläkin oli terävä sirppi. 18 Myös alttarista tuli esiin enkeli, ja hänellä oli tuli vallassaan. Hän huusi kovalla äänellä sille enkelille, jolla oli terävä sirppi: ”Lähetä terävä sirppisi ja korjaa tertut maan viiniköynnöksistä, sillä niiden rypäleet ovat kypsyneet.” 19Niin enkeli heitti sirppinsä alas maahan, korjasi maan viiniköynnösten sadon ja heitti sen Jumalan vihan suureen viinikuurnaan. 20Viinikuurna poljettiin kaupungin ulkopuolella, ja kuurnasta kuohui veri hevosten kuolaimiin asti, tuhannen kuudensadan stadionmitan päähän.

Tällä hetkellä valittuna:

Ilmestyskirja 14: FinRK

Korostus

Jaa

Kopioi

None

Haluatko, että korostuksesi tallennetaan kaikille laitteillesi? Rekisteröidy tai kirjaudu sisään