Toinen kuninkaiden kirja 21

21
Manasse Juudan kuninkaana
1 # 2. Aik. 33:1–20 Manasse oli kuninkaaksi tullessaan kaksitoistavuotias, ja hän hallitsi Jerusalemissa viisikymmentäviisi vuotta. Hänen äitinsä oli nimeltään Hefsibah.
2Manasse teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä. Hän harjoitti samoja iljettävyyksiä kuin ne kansat, jotka Herra oli hävittänyt israelilaisten tieltä. 3#1. Kun. 16:33; 2. Kun. 18:4 | 5. Moos. 4:19+Hän rakensi jälleen kukkuloille uhripaikat, jotka hänen isänsä Hiskia oli hävittänyt, hän pystytti alttareita Baalille ja teki Israelin kuninkaan Ahabin tavoin myös asera-tarhan. Hän kumarsi ja palveli taivaan tähtiä 4#5. Moos. 12:5+ja rakensi vieraita alttareita Herran temppeliin, vaikka Herra oli sanonut: »Jerusalemista minä teen nimeni asuinsijan.» 5#2. Kun. 23:12; Jer. 19:13; Sef. 1:5Herran temppelin molempiin esipihoihinkin hän rakensi alttareita taivaan tähdille.
6 # 3. Moos. 18:21+ | 3. Moos. 19:26+ | 3. Moos. 19:31+ Manasse pani poikansa kulkemaan tulen läpi, hän harjoitti noituutta ja ennustamista ja otti palvelukseensa henkienmanaajia ja enteidenselittäjiä. Hän teki paljon sellaista, mikä on väärää Herran silmissä, ja herätti näin hänen vihansa. 7#2. Sam. 7:13; 1. Kun. 9:3Hän teetti Astarten patsaan ja asetti sen temppeliin, josta Herra oli sanonut Daavidille ja hänen pojalleen Salomolle: »Tästä temppelistä ja Jerusalemista, jonka olen Israelin heimojen kaikista kaupungeista valinnut, minä teen nimeni ikuisen asuinsijan. 8En enää pane israelilaisia harhailemaan kaukana siitä maasta, jonka olen antanut heidän isilleen, jos he kaikessa toimivat käskyjeni mukaisesti ja noudattavat tarkoin lakia, jonka palvelijani Mooses heille antoi.» 9Tätä israelilaiset eivät pitäneet mielessään. Manasse eksytti heidät tekemään enemmän pahaa kuin ne kansat olivat tehneet, jotka Herra oli hävittänyt israelilaisten tieltä.
10Silloin Herra puhui palvelijoittensa, profeettojen, suulla näin: 11#Jer. 15:4»Manasse, Juudan kuningas, on näillä iljettävyyksillään tehnyt pahemmin kuin amorilaiset aikanaan. Epäjumalankuvillaan hän on johdattanut myös Juudan tekemään syntiä. 12#1. Sam. 3:11; Jer. 19:3Sen tähden Herra, Israelin Jumala, sanoo näin: ’Minä saatan Jerusalemin ja Juudan sellaiseen onnettomuuteen, että joka siitä kuulee, sen molemmat korvat soivat. 13#2. Kun. 10:10, 17:23; Valit. 2:8Minä mittaan Jerusalemin samalla mittanuoralla kuin Samarian ja punnitsen sen samalla vaa’alla kuin Ahabin suvun. Niin kuin ruokakuppi pyyhkäistään puhtaaksi ja käännetään kumoon, niin minä pyyhkäisen tyhjäksi Jerusalemin. 14Oman kansani rippeetkin minä jätän heitteille. Minä annan heidän jäädä vihollistensa käsiin, kaikki heidän vihollisensa saavat ryöstää ja rosvota heitä, 15koska he ovat tehneet sitä, mikä on väärää minun silmissäni. Heidän tekonsa ovat vihastuttaneet minua siitä päivästä alkaen, jolloin heidän isänsä lähtivät Egyptistä, ja ne vihastuttavat minua tänäkin päivänä.’»
16 # 2. Kun. 24:4 Sen lisäksi, että Manasse johdatti Juudan synnintekoon, tekemään sitä, mikä on väärää Herran silmissä, hän syyllistyi myös niin moneen verityöhön, että Jerusalem oli hänen aikanaan ääriään myöten täynnä viatonta verta. 17Kaikki muu, mitä on kerrottavaa Manassesta, hänen teoistaan ja synneistä, joihin hän syyllistyi, on kerrottu Juudan kuninkaiden historiassa. 18Manasse meni lepoon isiensä luo, ja hänet haudattiin kuninkaanpalatsin viereen Ussan puutarhaan. Hänen jälkeensä tuli kuninkaaksi hänen poikansa Amon.
Amon Juudan kuninkaana
19 # 2. Aik. 33:21–25 Amon oli kuninkaaksi tullessaan kaksikymmentäkaksivuotias, ja hän hallitsi Jerusalemissa kaksi vuotta. Hänen äitinsä oli jotbalainen Mesullemet, Harusin tytär.
20Amon teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä, niin kuin hänen isänsä Manasse oli tehnyt. 21Hän kulki kaikessa samaa tietä, jota hänen isänsä oli kulkenut, ja palveli samoja epäjumalia kuin isänsä ja kumarsi niitä. 22Hän hylkäsi Herran, isiensä Jumalan, eikä kulkenut Herran tietä. 23Amonin omat miehet tekivät salaliiton häntä vastaan ja surmasivat hänet kuninkaanpalatsissa. 24Mutta Juudan kansa löi kuoliaaksi kaikki ne, jotka olivat olleet salaliitossa kuningas Amonia vastaan, ja asetti Amonin jälkeen kuninkaaksi hänen poikansa Josian. 25Kaikki muu, mitä Amonista on kerrottavaa, on kirjoitettu Juudan kuninkaiden historiaan. 26Hänet haudattiin omaan hautaansa Ussan puutarhaan, ja hänen jälkeensä tuli kuninkaaksi hänen poikansa Josia.

Tällä hetkellä valittuna:

Toinen kuninkaiden kirja 21: FB92

Korostus

Jaa

Kopioi

None

Haluatko, että korostuksesi tallennetaan kaikille laitteillesi? Rekisteröidy tai kirjaudu sisään