Sakarjan kirja 11

11
1Avaa porttisi, Libanon,
niin tuli pääsee syömään setrisi!
2Valittakaa, sypressit!
Setrit ovat kaatuneet,
mahtavat puut on hävitetty.
Valittakaa, Basanin tammet!
Sankka metsä on sortunut.
3 # Jer. 25:36,37 Kuulkaa paimenten valitusta,
heidän rehevät laitumensa on hävitetty.
Kuulkaa nuorten leijonien karjuntaa,
kun Jordanin tiheikkö on tuhottu.
Kaksi paimenta
4Herra, minun Jumalani, sanoi: »Paimenna teuraslampaita, 5#Ps. 44:23; Room. 8:36joita niiden omistajat tappavat tuntematta syyllisyyttä. He myyvät niitä, ja jokainen sanoo: ’Jumalan kiitos, minä olen rikastunut!’ Edes paimenet eivät sääli lampaita. 6#Sak. 8:10En minäkään enää säästä maanpiirin asukkaita, sanoo Herra. Minä annan ihmisten käydä toistensa kimppuun ja joutua kuninkaittensa mielivallan alle. Vaikka he hävittäisivät koko maailman, minä en pelasta ketään heidän käsistään.»
7Minä paimensin kauppiaille myytyjä teuraslampaita. Valitsin itselleni kaksi sauvaa, toiselle annoin nimen »Armo» ja toiselle nimen »Sopu». Niitä minä käytin paimentaessani lampaita. 8Mutta yhden kuukauden kuluessa minä panin pois kolme paimenta. Myös lampaita kohtaan kärsivällisyyteni loppui, ja nekin kyllästyivät minuun. 9Sanoin lampaille: »En halua enää paimentaa teitä. Joka teistä kuolee, kuolkoon, ja joka katoaa, kadotkoon! Ja jäljelle jäävät syökööt toistensa lihaa.» 10#Hoos. 2:20Tämän sanottuani löin palasiksi toisen sauvoista, »Armon», ja näin kumosin sen liiton, jonka Herra oli solminut kaikkien kansojen kanssa.
11Näin siis purkautui tämä liitto sinä päivänä. Kun kauppiaat näkivät, mitä tein, he ymmärsivät, että toimin Herran käskystä. 12#2. Moos. 21:32; Matt. 26:15Sitten sanoin heille: »Jos hyväksi näette, maksakaa minulle palkkani. Ellei se käy, olkaa maksamatta.» Niin he antoivat minulle palkaksi vaivaiset kolmekymmentä hopearahaa. 13#Matt. 27:5,7,9,10Herra sanoi minulle: »Vie ne temppeliin ja viskaa metallinsulattajalle. Näin korkean hinnan arvoisena he minua pitävät!» Minä viskasin ne kolmekymmentä hopearahaa metallinsulattajalle, Herran temppeliin. 14Sen jälkeen löin poikki toisenkin sauvani, »Sovun», ja näin särjin Juudan ja Israelin veljeyden.
15Herra sanoi minulle: »Ota vielä itsellesi paimenen varusteet. Nyt sinun tulee esiintyä kelvottomana paimenena. 16#Jer. 23:1,2; Hes. 34:1,2Minä näet annan tähän maahan tulla sellaisen paimenen, joka ei pidä huolta nääntyneistä, ei etsi kadonneita, ei hoida loukkaantuneita eikä hanki uupuneille ruokaa. Se paimen halkaisee lampailta sorkat, etteivät ne pääsisi karkuun, ja syö itse lihavimmat lampaat.»
17 # Joh. 10:12,13 – Voi kelvotonta paimenta,
joka hylkää lauman!
Miekka viiltäköön hänen käsivartensa
ja hänen oikean silmänsä!
Kuivettukoon se käsivarsi,
ja tulkoon se silmä sokeaksi!

Tällä hetkellä valittuna:

Sakarjan kirja 11: FB92

Korostus

Jaa

Kopioi

None

Haluatko, että korostuksesi tallennetaan kaikille laitteillesi? Rekisteröidy tai kirjaudu sisään