2. Aikakirja 25

25
Amasja Juudan kuninkaana
1Amasja oli kahdenkymmenenviiden vuoden ikäinen tullessansa kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa kaksikymmentäyhdeksän vuotta. Hänen äitinsä oli nimeltään Jooaddan, kotoisin Jerusalemista. 2 Amasja teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä, ei kuitenkaan ehyellä sydämellä. 3 Kun hänen kuninkuutensa oli vahvistunut, hän tappoi ne palvelijansa, jotka olivat murhanneet kuninkaan, hänen isänsä. 4 Mutta heidän lapsensa hän jätti surmaamatta, sen mukaisesti kuin on kirjoitettu lakiin, Mooseksen kirjaan, jossa Herra on käskenyt: ”Älköön isiä surmattako lasten tähden älköönkä lapsia isien tähden. Jokainen kuolkoon oman syntinsä tähden.”
Amasja voittaa edomilaiset
5Sitten Amasja kokosi Juudan miehet ja jakoi heidät, koko Juudan ja Benjaminin heimot perhekunnittain, tuhannen- ja sadanpäälliköiden johtamiin osastoihin. Hän piti heistä katselmuksen, kaksikymmenvuotiaista ja sitä vanhemmista, ja huomasi heitä olevan kolmesataatuhatta sotakelpoista, keihästä ja kilpeä käyttävää valiomiestä. 6Lisäksi hän palkkasi Israelista sadalla hopeatalentilla satatuhatta valiosotilasta. 7 Mutta Jumalan mies tuli hänen luokseen ja sanoi: ”Kuningas! Israelin sotajoukon ei pidä lähteä sinun kanssasi, sillä Herra ei ole Israelin, ei kenenkään näiden efraimilaisten kanssa. 8 Mutta lähde sinä rohkeasti taisteluun. Muuten Jumala kaataa sinut vihollistesi edessä, sillä Jumalalla on valta auttaa ja kaataa.” 9 Amasja kysyi Jumalan mieheltä: ”Miten sitten käy niille sadalle talentille, jotka olen antanut Israelin joukolle?” Jumalan mies vastasi: ” Herra voi antaa sinulle paljon enemmän kuin ne.” 10 Silloin Amasja erotti sen joukon, joka oli tullut Efraimista hänen luokseen, ja lähetti sen kotiin. Miehet vihastuivat kovin Juudaan ja palasivat kotiinsa vihasta hehkuen. 11 Mutta Amasja rohkaisi mielensä ja johti väkensä Suolalaaksoon. Siellä hän surmasi kymmenentuhatta seiriläistä. 12Toiset kymmenentuhatta Juudan miehet ottivat elävinä vangeiksi. Nämä he veivät kallion laelle ja syöksivät heidät sieltä alas, niin että he kaikki ruhjoutuivat. 13 Mutta ne, jotka kuuluivat Amasjan takaisin lähettämään joukkoon eivätkä olleet päässeet hänen kanssaan sotaan, tekivät ryöstöretken Juudan kaupunkeihin, Samariasta aina Beet-Hooroniin saakka. He surmasivat niiden asukkaista kolmetuhatta ja ottivat paljon ryöstösaalista.
14Kun Amasja tuli takaisin voitettuaan edomilaiset, hän toi mukanaan seiriläisten jumalat ja asetti ne itselleen jumaliksi. Hän kumarsi niitä ja poltti niille uhreja. 15 Silloin Herran viha syttyi Amasjaa kohtaan, ja hän lähetti tämän luo profeetan, joka sanoi hänelle: ”Miksi kysyt neuvoa tuon kansan jumalilta, jotka eivät voineet pelastaa omaa kansaansa sinun käsistäsi?” 16 Kun profeetta näin puhui Amasjalle, hän vastasi: ”Olemmeko asettaneet sinut kuninkaan neuvonantajaksi? Lopeta jo, ettei sinua surmattaisi.” Profeetta lopetti ja sanoi: ”Minä tiedän, että Jumala on päättänyt tuhota sinut, koska teet näin etkä ole kuunnellut neuvoani.”
Juudan ja Israelin sota
17Keskusteltuaan neuvonantajiensa kanssa Amasja, Juudan kuningas, lähetti Jooakselle, Jooahaksen pojalle, Jeehun pojanpojalle, Israelin kuninkaalle, tämän sanan: ”Tule, kohdatkaamme toisemme taistelussa.” 18Mutta Israelin kuningas Jooas lähetti Juudan kuninkaalle Amasjalle vastauksen: ”Libanonin ohdake lähetti Libanonin setrille sanan: ’Anna tyttäresi vaimoksi pojalleni.’ Mutta Libanonin villieläimet kulkivat ohdakkeen ylitse ja tallasivat sen maahan. 19 Sinä sanot: ’Näetkö, minä olen voittanut edomilaiset!’ Sydämesi on ylpistynyt saatuasi kunniaa. Pysy kotonasi. Miksi haastaisit riitaa onnettomuudeksesi ja sortuisit, sinä itse ja Juuda sinun kanssasi?”
20Mutta Amasja ei kuunnellut häntä. Se tuli Jumalalta, jotta Jumala voisi antaa Juudan Jooaksen käsiin, koska Juuda oli kysynyt neuvoa Edomin jumalilta. 21 Silloin Israelin kuningas Jooas lähti liikkeelle. Hän ja Juudan kuningas Amasja kohtasivat toisensa taistelussa Beet-Semeksessä, joka on Juudan aluetta. 22 Juudan miehet joutuivat Israelia vastaan tappiolle ja pakenivat kukin kotiinsa. 23 Israelin kuningas Jooas otti Beet-Semeksessä vangiksi Juudan kuninkaan Amasjan, joka oli Ahasjan pojan Jooaksen poika. Kun Jooas tuli Jerusalemiin, hän antoi repiä Jerusalemin muuria neljänsadan kyynärän matkalta Efraiminportilta Kulmaportille saakka. 24 Jooas otti kaiken kullan ja hopean sekä kaikki esineet, jotka olivat Herran temppelissä Oobed-Edomin hallussa, sekä kuninkaan palatsin aarteet. Hän otti myös panttivankeja ja palasi sitten Samariaan.
Amasjan kuolema
25Juudan kuningas Amasja, Jooaksen poika, eli Israelin kuninkaan Jooaksen, Jooahaksen pojan, kuoleman jälkeen viisitoista vuotta. 26 Muista Amasjaa koskevista asioista, aikaisemmista ja myöhemmistä, on kirjoitettu Juudan ja Israelin kuninkaiden kirjaan.
27Siitä alkaen, jolloin Amasja luopui Herrasta , punottiin Jerusalemissa salaliittoa häntä vastaan. Hän pakeni Laakikseen, mutta sinne lähetettiin miehiä hänen jälkeensä, ja he surmasivat hänet siellä. 28 Hänet nostettiin hevosten selkään ja vietiin haudattavaksi hänen isiensä viereen Juudan kaupunkiin.

Tällä hetkellä valittuna:

2. Aikakirja 25: FinRK

Korostus

Jaa

Kopioi

None

Haluatko, että korostuksesi tallennetaan kaikille laitteillesi? Rekisteröidy tai kirjaudu sisään