Jeremia 26

26
Jeremia puhuu temppelissä
1Joojakimin, Joosian pojan, Juudan kuninkaan, hallitusajan alussa tuli Herralta tämä sana: 2 ”Näin sanoo Herra : Asetu seisomaan Herran temppelin esipihalle ja puhu kaikkia niitä Juudan kaupunkeja vastaan, joista tullaan Herran temppeliin kumartaen rukoilemaan. Puhu kaikki nämä sanat, jotka minä olen käskenyt sinun sanoa heille. Älä jätä pois sanaakaan. 3Ehkäpä he kuuntelevat sinua ja palaavat itse kukin pois pahalta tieltään. Silloin minä kadun sitä onnettomuutta, jonka olen aikonut heille tuottaa heidän pahojen tekojensa tähden. 4Sano heille: Näin sanoo Herra : Ellette kuuntele minua ja vaella minun opetukseni mukaan, jonka minä olen teille antanut, 5 ettekä kuuntele palvelijoitteni, profeettojen, sanoja, joita minä olen lähettänyt teidän luoksenne varhaisista ajoista alkaen, vaikka ette ole kuunnelleet heitä, 6niin minä teen tälle temppelille, niin kuin tein Siilolle, ja tästä kaupungista minä teen kiroussanan kaikille maan kansoille.”
”Kuolemantuomio tälle miehelle!”
7Papit, profeetat ja koko kansa kuulivat Jeremian puhuvan nämä sanat Herran temppelissä. 8 Kun Jeremia oli puhunut loppuun kaiken, minkä Herra oli käskenyt hänen puhua kaikelle kansalle, papit, profeetat ja kansa ottivat hänet kiinni ja sanoivat: ”Sinun on totisesti kuoltava! 9 Miksi olet profetoinut Herran nimessä, että tälle temppelille käy niin kuin Siilolle, ja tästä kaupungista tulee rauniopaikka, jossa ei ole asukkaita?” Ja koko kansa kokoontui Jeremian ympärille Herran temppelissä. 10 Kun Juudan ruhtinaat kuulivat tästä, he menivät kuninkaan palatsista Herran temppeliin ja istuutuivat Herran temppelin uudelle portille.
11Papit ja profeetat sanoivat ruhtinaille ja kaikelle kansalle: ”Kuolemantuomio tälle miehelle! Hän on profetoinut tätä kaupunkia vastaan, niin kuin olette omin korvin kuulleet.” 12Mutta Jeremia sanoi kaikille ruhtinaille ja koko kansalle: ” Herra on lähettänyt minut profetoimaan tälle temppelille ja tälle kaupungille kaikki ne sanat, jotka te olette kuulleet. 13 Parantakaa siis nyt vaelluksenne ja tekonne ja kuunnelkaa Herran , teidän Jumalanne, ääntä, niin Herra katuu onnettomuutta, jolla hän on teitä uhannut. 14Mitä minuun tulee, minä olen teidän käsissänne. Tehkää minulle niin kuin katsotte hyväksi ja oikeaksi. 15 Mutta se tietäkää, että jos surmaatte minut, te saatatte viattoman veren päällenne ja tämän kaupungin ja sen asukkaiden päälle, sillä Herra on todellakin lähettänyt minut teidän luoksenne puhumaan kaikki nämä sanat.”
Jeremian kuolemantuomio perutaan
16Silloin ruhtinaat ja kaikki kansa sanoivat papeille ja profeetoille: ”Ei kuolemantuomiota tälle miehelle! Hän on puhunut meille Herran , meidän Jumalamme, nimessä.” 17 Myös muutamat miehet maan vanhimmista nousivat ja sanoivat koko kansanjoukolle näin: 18 ”Mooresetilainen Miika profetoi Juudan kuninkaan Hiskian päivinä ja sanoi koko Juudan kansalle: Näin sanoo Herra Sebaot: ’Siion kynnetään pelloksi, Jerusalemista tulee kiviraunio ja temppelivuoresta metsäkukkula.’ 19Surmasivatko Juudan kuningas Hiskia ja koko Juuda hänet silloin? Eikö Hiskia pelännyt Herraa ja pyrkinyt lepyttämään häntä, ja niin Herra katui onnettomuutta, jolla oli heitä uhannut? Me sen sijaan olemme tuottamassa itsellemme suuren onnettomuuden.”
20Oli toinenkin mies, joka profetoi Herran nimessä: Uuria, Semajan poika, Kirjat-Jearimista. Hän profetoi tätä kaupunkia ja tätä maata vastaan aivan samalla tavoin kuin Jeremia. 21 Kun kuningas Joojakim, kaikki hänen valiosoturinsa ja kaikki ruhtinaat kuulivat hänen sanansa, kuningas etsi häntä tappaakseen. Siitä kuultuaan Uuria alkoi pelätä, lähti pakoon ja meni Egyptiin. 22 Kuningas Joojakim lähetti kuitenkin Elnatanin, Akborin pojan, muutamien miesten kanssa Egyptiin. 23Nämä toivat Uurian Egyptistä ja veivät hänet kuningas Joojakimin eteen. Tämä surmautti hänet miekalla ja heitätti hänen ruumiinsa tavallisen kansan hautaan. 24 Mutta Ahikamin, Saafanin pojan, käsi oli Jeremian suojana, niin ettei häntä jätetty kansan käsiin surmattavaksi.

Tällä hetkellä valittuna:

Jeremia 26: FinRK

Korostus

Jaa

Kopioi

None

Haluatko, että korostuksesi tallennetaan kaikille laitteillesi? Rekisteröidy tai kirjaudu sisään