Toinen Mooseksen kirja 39

39
Pappien pukujen valmistaminen
1 # 2. Moos. 28:2; Sir. 45:8 Sinipunaisesta, purppuraisesta ja karmiininpunaisesta villalangasta tehtiin myös pyhäkköpalveluspuvut sekä Aaronin pyhät vaatteet niiden ohjeiden mukaisesti, jotka Herra oli Moosekselle antanut.
2Efodi-kasukka tehtiin kullasta ja sinipunaisesta, purppuraisesta ja karmiininpunaisesta villalangasta sekä hienosta kerratusta pellavasta. 3Kulta taottiin ohuiksi levyiksi. Niistä tehtiin lankoja, jotka taidokkaasti kudottiin sinipunaisten, purppuraisten ja karmiininpunaisten villalankojen ja pellavaisten lankojen sekaan. 4Kasukan ylänurkkiin tehtiin olkakappaleet, jotka pitivät sen paikoillaan, 5ja kasukan päälle tuleva vyötärönauha oli kasukan kanssa yhtä kappaletta ja samalla tavoin tehty: sekin oli kultaa, sinipunaista, purppuraista ja karmiininpunaista villaa sekä hienoa kerrattua pellavaa, sen käskyn mukaisesti, jonka Mooses oli Herralta saanut. 6Sitten kehystettiin kultapunoksilla ne onykskivet, joihin Israelin heimojen nimet oli kaiverrettu niin kuin sinettikiviin, 7ja ne kiinnitettiin kasukan olkakappaleisiin muistuttamaan Jaakobin pojista, sen käskyn mukaisesti, jonka Mooses oli Herralta saanut.
8 # 2. Moos. 28:15 Tehtiin myös rintakilpi. Se oli taitavasti kudottu, tehty kasukan tavoin kullasta ja sinipunaisesta, purppuraisesta ja karmiininpunaisesta villasta sekä hienosta kerratusta pellavasta. 9He tekivät siitä nelikulmaisen, laukun tapaan kaksin kerroin taitetun, vaaksan pitkän ja vaaksan leveän. 10Siihen he kiinnittivät neljään riviin korukiviä: ensimmäiseen riviin karneolin, topaasin ja smaragdin, 11toiseen turkoosin, safiirin ja kalsedonin, 12kolmanteen hyasintin, akaatin ja ametistin 13sekä neljänteen krysoliitin, onyksin ja jaspiksen. Ne kiinnitettiin paikoilleen kultapunoksin kehystettyinä. 14Kiviä oli Jaakobin poikien mukaan kaksitoista, yksi kutakin nimeä kohti. Niin kuin sinettikiviä kaiverretaan, samalla tavoin kaiverrettiin kuhunkin kiveen yksi kahdestatoista heimonnimestä.
15Rintakilpeä varten he tekivät puhtaasta kullasta nyörin tapaan punotut ketjut 16ja rintakilpeen kaksi kultapunosta sekä kaksi kultarengasta, jotka he kiinnittivät rintakilven yläkulmiin. 17Kultanyörit he kiinnittivät rintakilven yläkulmissa oleviin renkaisiin 18ja nyörien toiset päät kultapunoksiin, jotka kiinnitettiin kasukan olkakappaleisiin etupuolelle. 19He tekivät vielä kaksi kultarengasta ja kiinnittivät ne rintakilven molempiin reunoihin kilven taustapuolelle, joka oli kasukkaa vasten. 20He tekivät toiset kaksi kultarengasta ja kiinnittivät ne etupuolelle, kasukan kummankin olkakappaleen alareunan saumakohtaan, mutta silti kasukan vyötärönauhaa korkeammalle. 21Rintakilpi sidottiin renkaistaan kiinni kasukan renkaisiin sinipunaisella langalla ja niin, että rintakilpi pysyi paikoillaan kasukan päällä. Tällaisen käskyn Herra oli antanut Moosekselle.
22 # 2. Moos. 28:31 He kutoivat kasukan viitan kauttaaltaan sinipunaisesta villasta. 23Jottei viitan keskellä oleva pääntie repeytyisi, se oli reunustettu samalla tavoin kuin nahkahaarniskassa. 24Viitan helmuksiin he tekivät granaattiomenia kerratusta sinipunaisesta, purppuraisesta ja karmiininpunaisesta villalangasta. 25He tekivät puhtaasta kullasta tiukuja, jotka he kiinnittivät granaattiomenien väliin, 26niin että granaattiomenia ja tiukuja oli vuorotellen ympäri helmaa. Viitta oli tehty käytettäväksi pyhäkköpalveluksessa sen käskyn mukaisesti, jonka Mooses oli Herralta saanut.
27He valmistivat hienosta pellavakankaasta paidat Aaronille ja hänen pojilleen 28ja tekivät turbaanin ja päähineiden nauhat hienosta pellavasta ja housut hienosta kerratusta pellavasta 29sekä koristeellisen kangasvyön, joka tehtiin hienosta kerratusta pellavasta ja sinipunaisesta, purppuraisesta ja karmiininpunaisesta villasta. Tällaisen käskyn Herra oli antanut Moosekselle.
30Vielä he tekivät puhtaasta kullasta ruusukkeen muotoisen pyhän otsakorun ja kaiversivat siihen niin kuin sinettiin sanat »Herralle pyhitetty». 31Sitten he kiinnittivät siihen sinipunaisen langan, jonka avulla koru voitiin sitoa turbaanin yläosaan. Tällaisen käskyn Herra oli antanut Moosekselle.
Pyhäkköteltan tavarat
32 # 1. Moos. 6:5,22 Niin tulivat valmiiksi kaikki työt, jotka tehtiin pyhäkköteltan ja sen telttamajan rakentamiseksi. Israelilaiset olivat tehneet kaiken tarkoin sen käskyn mukaisesti, jonka Mooses oli Herralta saanut. 33He toivat Mooseksen luo telttamajan, teltan ja kaikki sen varusteet: hakaset, seinälaudat, poikkipuut, pylväät ja pylväiden jalustat, 34punaiseksi värjätyistä pässinnahoista tehdyn peitteen ja merilehmännahoista tehdyn peitteen, suojaavan väliverhon, 35liitonarkun kantotankoineen ja kansilevyineen, 36pöydän varusteineen ja uhrileipineen, 37puhtaasta kullasta tehdyn seitsenhaaraisen lampunjalan vierekkäin rivissä olevine lamppuineen, lampunjalan kaikki varusteet sekä öljyn lamppuja varten, 38kultaisen alttarin, pyhän öljyn, tuoksuvan suitsukkeen ja telttamajan oviverhon, 39pronssisen alttarin pronssiritilöineen, kantotankoineen ja kaikkine varusteineen, vesialtaan ja sen jalustan, 40esipihan verhot pylväineen ja jalustoineen sekä esipihan portin oviverhon, niiden kaikkien kiinnitysköydet ja kiinnitysvaarnat sekä kaikki muut varusteet, joita tarvittiin, kun toimitettiin jumalanpalvelus pyhäkköteltassa ja sen telttamajassa, 41pyhäkköpalveluspuvut, pappi Aaronin pyhät vaatteet ja hänen poikiensa papinpuvut. 42Israelilaiset olivat tehneet kaiken sen käskyn mukaisesti, jonka Mooses oli Herralta saanut. 43Mooses katseli kaikkea, mitä he olivat valmistaneet, ja näki, että he olivat tehneet täsmälleen Herran käskyn mukaisesti. Ja Mooses siunasi heidät.

Tällä hetkellä valittuna:

Toinen Mooseksen kirja 39: FB92

Korostus

Jaa

Kopioi

None

Haluatko, että korostuksesi tallennetaan kaikille laitteillesi? Rekisteröidy tai kirjaudu sisään