Tuomarien kirja 20

20
Israelin heimot päättävät rangaista gibealaisia
1 # 1. Sam. 3:20; 2. Sam. 24:2; 1. Kun. 5:5 Kaikki israelilaiset Danista Beersebaan asti ja aina Gileadin maata myöten kokoontuivat yhtenä miehenä Herran eteen Mispaan. 2Israelin päälliköt, kaikkien sukukuntien päämiehet, ja koko Jumalan kansa tulivat yhteiseen kokoukseen. Heitä oli siellä neljäsataatuhatta aseistettua miestä. 3Benjaminilaiset saivat kuulla, että israelilaiset olivat kokoontuneet Mispaan.
Israelilaiset kysyivät: »Kuinka tämä rikos tapahtui?» 4Leeviläinen mies, jonka sivuvaimo oli tapettu, vastasi: »Minä menin sivuvaimoni kanssa Benjaminin Gibeaan yöksi, 5mutta Gibean miehet yrittivät käydä kimppuuni ja piirittivät yöllä talon. He aikoivat tappaa minut ja tekivät väkivaltaa sivuvaimolleni, niin että hän kuoli. 6Minä paloittelin hänen ruumiinsa ja lähetin kappaleet Israelin kaikkiin osiin sen törkeän ja pöyristyttävän teon vuoksi, jonka gibealaiset ovat Israelissa tehneet. 7Te olette kaikki israelilaisia, joten sanokaa, mitä mieltä olette ja mitä olisi tehtävä.»
8Kaikki nousivat yhtenä miehenä seisomaan ja sanoivat: »Kukaan meistä ei saa poistua teltalleen eikä lähteä kotiinsa. 9Me teemme Gibealle näin: Heitämme arpaa 10ja valitsemme Israelin kaikista heimoista kymmenen miestä sataa kohti, sata miestä tuhatta kohti ja tuhat miestä kymmentätuhatta kohti keräämään väellemme muonaa. Kaikki muut lähtevät benjaminilaisten Gibeaan kostamaan sen törkeän teon, jonka gibealaiset ovat Israelissa tehneet.» 11Israelilaiset päättivät yksimielisesti lähteä sotimaan Gibeaa vastaan.
Veljessota
12Israelin heimot lähettivät miehiä kaikkien Benjaminin sukukuntien luo sanomaan: »Miten teidän keskuudessanne on voinut tapahtua näin kauhea rikos? 13Luovuttakaa meille nuo Gibean raakalaiset, että saamme surmata heidät ja hävittää pahan Israelista.» Mutta benjaminilaiset eivät halunneet totella israelilaisia heimoveljiään 14vaan kokoontuivat kaupungeistaan Gibeaan ryhtyäkseen sotaan heitä vastaan. 15Kaupungeistaan saapuneet benjaminilaiset katsastettiin ja laskettiin. Heitä oli kaksikymmentäkuusituhatta miestä. Lisäksi tulivat Gibean omat joukot, seitsemänsataa valiosoturia. 16Koko sotajoukossa oli seitsemänsataa vasenkätistä valiomiestä, joista jokainen osasi lingota kiven erehtymättömän tarkasti maaliin. 17Myös israelilaisten sotajoukko tarkastettiin ja laskettiin. Israelilaisia oli, kun benjaminilaiset olivat poissa, yhteensä neljäsataatuhatta miestä, kaikki harjaantuneita sotureita.
18 # Tuom. 1:1,2 Israelilaiset lähtivät Beteliin kysymään Jumalalta: »Minkä meidän heimoistamme pitää ensimmäisenä lähteä taisteluun benjaminilaisia vastaan?» Herra vastasi: »Juudan on lähdettävä ensimmäisenä.» 19Seuraavana aamuna israelilaiset lähtivät liikkeelle ja asettuivat leiriin Gibean edustalle.
20Näin israelilaiset lähtivät sotaan benjaminilaisia vastaan ja järjestäytyivät taisteluun Gibean ulkopuolella. 21Benjaminilaiset hyökkäsivät ulos kaupungista ja surmasivat sinä päivänä kaksikymmentäkaksituhatta israelilaista. 22Mutta israelilaiset rohkaisivat mielensä ja päättivät ryhtyä jälleen taisteluun samassa paikassa, jossa olivat taistelleet edellisenäkin päivänä. 23He olivat näet menneet Herran pyhäkköön, itkeneet siellä iltaan asti ja kysyneet: »Pitääkö meidän vielä jatkaa taistelua veljiämme benjaminilaisia vastaan?» Herra oli vastannut: »Teidän on jatkettava taistelua.»
24Kun israelilaiset seuraavana päivänä lähtivät leiristään taisteluun, 25benjaminilaiset tulivat Gibeasta heitä vastaan ja surmasivat vielä kahdeksantoistatuhatta soturia. 26Israelin koko sotajoukko meni jälleen Beteliin. Siellä israelilaiset istuivat itkien Herran edessä ja paastosivat iltaan asti sekä uhrasivat poltto- ja yhteysuhreja. 27He tiedustelivat Herralta neuvoa – Jumalan liitonarkku oli näet siihen aikaan Betelissä, 28#Joos. 22:13, 24:33ja Pinehas, Aaronin pojan Eleasarin poika, toimi siellä pappina. He kysyivät: »Vieläkö meidän pitää jatkaa taistelua veljiämme benjaminilaisia vastaan, vai joko lopetamme taistelun?» Herra vastasi: »Taistelkaa. Huomenna minä annan teidän kukistaa heidät.» 29#Joos. 8:12Israelilaiset sijoittivat miehiään väijyksiin kaikkialle Gibean ympärille.
30Kolmantena päivänä israelilaiset järjestäytyivät taisteluun benjaminilaisia vastaan kuten edellisilläkin kerroilla. 31Kun benjaminilaiset hyökkäsivät kaupungista, heidät houkuteltiin kauas sen ulkopuolelle. Tälläkin kerralla he pääsivät aluksi voitolle ja surmasivat Betelin ja Gibean välisellä tiellä kolmisenkymmentä israelilaista. 32Silloin benjaminilaiset ajattelivat: »Me voitamme heidät kuten ennenkin.» Mutta israelilaisten suunnitelmana oli houkutella heidät valtatielle, kauas kaupungista. 33Israelilaisten pääjoukko, joka oli lähtenyt asemistaan, ryhmittyi uudelleen taisteluun Baal-Tamarissa. Samaan aikaan israelilaisten väijytysjoukot syöksyivät esiin piilopaikoistaan gibealaisten selustasta. 34Gibean edustalle saapui kymmenentuhannen miehen joukko israelilaisia valiosotureita. Taistelu riehui ankarana, eivätkä benjaminilaiset vielä tajunneet, että heitä uhkasi tuho.
35Herra antoi israelilaisten voittaa benjaminilaiset. Sinä päivänä he surmasivat kaksikymmentäviisituhatta sata benjaminilaista soturia. 36Benjaminilaiset ymmärsivät nyt joutuneensa häviölle.
Taistelun kulku oli tällainen: Israelilaiset vetäytyivät benjaminilaisten tieltä luottaen Gibean ympäristöön sijoittamaansa väijytysjoukkoon. 37Sillä aikaa väijytysjoukko syöksyi esiin, tunkeutui kaupunkiin ja surmasi kaikki sen asukkaat. 38Israelilaiset olivat ennalta sopineet väijytysjoukon kanssa, että merkkinä olisi kaupungista nouseva savupatsas. 39Taistelussa israelilaiset kääntyivät ensin pakoon. Surmattuaan kolmisenkymmentä israelilaista benjaminilaiset ajattelivat: »Varmaan lyömme heidät perin pohjin kuten edellisessäkin taistelussa.» 40#Joos. 8:20Kaupungista alkoi silloin nousta savua paksuna patsaana, ja kun benjaminilaiset kääntyivät katsomaan taakseen, he näkivät kaupunkinsa nousevan savuna taivaalle.
41Perääntyvät israelilaiset kääntyivät takaisin, ja benjaminilaiset joutuivat kauhun valtaan huomatessaan olevansa hukassa. 42He pakenivat kohti autiomaata, mutta takaa-ajajat pysyivät heidän kannoillaan. Benjaminilaiset jäivät kaupungista tulevan joukon ja israelilaisten pääjoukon väliin. 43Israelilaiset saartoivat heidät, ajoivat hellittämättä heitä takaa ja tavoittivat heidät Gibean itäpuolella. 44Benjaminilaisia kaatui kahdeksantoistatuhatta miestä, kaikki kokeneita sotureita. 45Muut kääntyivät ja pakenivat autiomaata kohti Rimmonin kallioiden suuntaan. Israelilaiset surmasivat pakenijoista maanteillä viisituhatta miestä, ja he jatkoivat takaa-ajoa Gideomiin saakka ja surmasivat vielä kaksituhatta miestä.
46Benjaminilaisia kaatui sinä päivänä yhteensä kaksikymmentäviisituhatta miestä, kaikki kokeneita sotureita. 47Vain kuusisataa benjaminilaista pääsi pakenemaan autiomaahan Rimmonin kallioille, ja he jäivät sinne neljäksi kuukaudeksi. 48Mutta israelilaiset palasivat Benjaminin alueelle ja surmasivat sen kaupungeista ihmiset ja karjan, jokaisen elävän olennon, jonka löysivät, ja polttivat kaikki Benjaminin kaupungit.

Tällä hetkellä valittuna:

Tuomarien kirja 20: FB92

Korostus

Jaa

Kopioi

None

Haluatko, että korostuksesi tallennetaan kaikille laitteillesi? Rekisteröidy tai kirjaudu sisään