EHDOTON RAKKAUSEsimerkki
Kotimatka ja kotiinpaluu
Tämä on suosikkikohtani tässä tarinassa. Kun nuori mies raahautui kotiaan kohti, hän pelkäsi hetkeä, jolloin tulisi kasvotusten isänsä kanssa. Hän ei ollut varma, miten hän selittäisi asian, kun häneltä kysyttäisiin, mitä hän oli tehnyt kaikilla saamillaan rahoilla. Samaan aikaan hänen isänsä istui etukuistilla katsellen tielle päin. Hän istui siellä joka päivä toivoen ja odottaen, että jonakin päivänä hänen poikansa palaisi. Vihdoin isä näki poikansa siluetin ilmestyvän horisonttiin, eikä hän voinut hillitä itseään. Hän nousi ylös ja juoksi toivottamaan poikansa tervetulleeksi! "...Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi" (Luuk 15:20).
Kuinka kaunis kuva sovinnosta, hyväksynnästä, anteeksiantamuksesta, armosta, laupeudesta. Isä ei ollut vihainen eikä tuominnut. Hän ei ollut katkera eikä kostonhaluinen. Sen sijaan hän oli täynnä sääliä rakastamaansa lasta kohtaan. Hän ei nuhdellut häntä, rankaissut häntä eikä lähettänyt häntä palvelijoiden keskuuteen. Joka päivä kun nuorukainen oli istunut sikolätissä uneksien kodistaan, hänen isänsä oli istunut etukuistilla uneksien pojastaan, odottaen hänen tulevan kotiin.
Tietoa tästä suunnitelmasta
Elämässäsi on juuri nyt muotoutumassa suunnitelma, joka ylittää mielikuvituksesi rajat. Sinä tiedät sen. Sinä voit tuntea sen. Tämä hartaussarja tulee todella muuttamaan kaikki lukijansa. Tarina tuhlaajapojasta on koskettanut miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa. Mutta seuraavan seitsemän päivän aikana tulet näkemään sen toisesta perspektiivistä.
More
Haluamme kiittää CfaN Christ For All Nations -tapahtumaa tämän suunnitelman toteuttamisesta. Lisätietoja osoitteessa: http://www.cfan.eu