Lahjaksi olette saaneetEsimerkki
Moninkertaistumista
”Sinä kelvoton ja laiska palvelija!” (Matt. 25:26)
Jeesus kertoi vertauksen miehestä, joka oli lähdössä matkalle. Hän kutsui palvelijansa luokseen ja uskoi omaisuutensa heidän haltuunsa. Yhdelle hän antoi viisi, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden talentin, kullekin hänen kykynsä mukaan. Kukaan heistä ei saanut enempää tai vähempää kuin minkä kykeni hoitamaan. Kaksi ensimmäistä asioivat rahoilla ja tuplasivat ne, mutta kolmas kaivoi kuopan ja kätki isäntänsä rahan sinne. Kun isäntä palasi, kaikki kertoivat, mitä olivat tehneet. Kaksi ensimmäistä saivat kiitoksen ja pääsivät paljon haltijaksi, mutta kolmas sai kovat nuhteet ja hänet heitettiin pimeyteen (25:14-30). Tämä ei epäonnistunut siksi, että tehtävä olisi ollut mahdoton, vaan siksi, että hän oli ollut laiska ja välinpitämätön. Jumalan valtakunnan periaate on moninkertaistuminen (Matt. 13:8) ja meidän tulee käyttää hyvin se, minkä Jumala on meille uskonut. Jeesus valitsi meidät sitä varten, että me lähtisimme liikkeelle ja kantaisimme paljon hedelmää hänessä pysyen (Joh. 15:5-16). Palvellaan häntä kaikella sillä, mitä hän on meille antanut.
Raamattu
Tietoa tästä suunnitelmasta
Lahjaksi olette saaneet -lukusuunnitelman kanssa luet Matteuksen evankeliumin 28 päivässä. Päivittäiset hartaustekstit rohkaisevat sinua Jeesuksen seuraamiseen ja opetuslapsen elämäntapaan Pyhän Hengen voimassa, jotta evankeliumi julistettaisiin kaikille luoduille.
More
Kiitämme Etelä-Pohjanmaan Kansanlähetystä ja Kai Niemelää suunnitelman toimittamisesta. Lisätietoja: https://epkl.fi. Kuva: Unsplash/Coco Tafoya.