Lahjaksi olette saaneetEsimerkki
Ihmistenkalastuskurssi
”Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia.” (Matt. 4:19)
Pietari ja Andreas olivat heittämässä verkkoa järveen, kun he kuulivat sanat, jotka muuttivat heidän elämänsä ja tulevaisuuden suunnitelmansa. Jeesus kutsui heidät mukaan kalastuskurssille, jonka vaikutukset heijastuisivat iankaikkisuuteen saakka, sillä he tulisivat olemaan ihmisten kalastajia. Jeesuksen seuraaminen ei olisi pelkästään mukavia keskusteluja iltanuotiolla tai Jeesuksen sanojen ja tekojen ihmettelyä muun kansan tavoin (Mark. 1:27). Tähän kutsuun liittyi Jumalan valtakunnan elämän mallintaminen ihmisten parissa Jeesuksen antamalla voimalla ja vallalla (10:1-8). Näiden miesten ihmistenkalastuskurssi päättyi käskyyn mennä ja tehdä kaikista kansoista Jeesuksen opetuslapsia (Matt. 28:19), joten he lähtivät helluntain jälkeen liikkeelle Pyhän Hengen voimassa ja johdattivat monia Jeesuksen yhteyteen. Jokainen Jeesuksen oma on kutsuttu voittamaan sieluja ja moninkertaistumaan tekemällä opetuslapsia. Eiköhän lähdetä kalaan!
Raamattu
Tietoa tästä suunnitelmasta
Lahjaksi olette saaneet -lukusuunnitelman kanssa luet Matteuksen evankeliumin 28 päivässä. Päivittäiset hartaustekstit rohkaisevat sinua Jeesuksen seuraamiseen ja opetuslapsen elämäntapaan Pyhän Hengen voimassa, jotta evankeliumi julistettaisiin kaikille luoduille.
More
Kiitämme Etelä-Pohjanmaan Kansanlähetystä ja Kai Niemelää suunnitelman toimittamisesta. Lisätietoja: https://epkl.fi. Kuva: Unsplash/Coco Tafoya.