Parhaat palat PaavaliltaEsimerkki
Tartu toimeen!
Riitely voi paljastaa syvimmät ajatuksemme, jotka olemme pitäneet salassa. Tällaisessa tapauksessa riitelystä voi olla hyötyäkin – kunhan myös sovitaan ja tarvittaessa pyydetään ja annetaan anteeksi. Usein kuitenkin riita syntyy turhasta, ja riidellessä tulee sanottua asioita, joita ei oikeasti edes tarkoita. Tällainen riitely on harvoin hyödyllistä. Uskonasioista riitely on taas aivan oma lajinsa. Siinä riitapukarit yrittävät yleensä vetää Jumalan omalle puolelleen toista vastaan. Tällaisesta riitelystä Paavali varoittaa, koska se vain tuhoaa seurakuntaa ja etäännyttää ihmiset Jumalasta.
Taitavat puhujat osaavat halutessaan ajaa toisen nurkkaan nokkelilla sanankäänteillään. Siksi puhetaito on vaarallinen, jos se on väärässä käytössä. Taidokkaasti esitetyt valheet uskotaan helposti. Näin oli käynyt Paavalin aikana, ja ihan samoin toimitaan edelleen. Raamatun arvovaltaa ja totuutta vastaan hyökätään nykyäänkin monin tavoin. Siksi Raamattua onkin hyvä lukea ja tuntea, koska silloin ei ole toisten mielipiteiden ja valheellisten puheiden armolla.
Mieti vielä: Miten kannattaa suhtautua sellaiseen ihmiseen, joka aina etsii riitaa muiden kanssa?
Tietoa tästä suunnitelmasta
Tämä lukuohjelma tarjoaa 12 katkelmaa Paavalin kirjeistä ja niihin liittyvät hartaustekstit ja podcastit. Apostoli Paavali teki ensimmäisellä vuosisadalla lähetystyötä Rooman valtakunnan itäosissa ja perusti useita seurakuntia. Tänä aikana hän myös kirjoitti seurakunnille kirjeitä, joista 13 on tallennettuna Uudessa testamentissa. Ne sisältävät kirkasta opetusta siitä, kuka Jeesus on ja mitä hänen seuraamisensa merkitsee.
More
Haluamme kiittää Raamatunlukijain Liitto ry - Scripture Union in Finland:ää tämän suunnitelman toimittamisesta. Lisätietoja on osoitteessa: https://rll.fi/