Sydämemme valmisteleminen pääsiäistä varten: Paastonajan hartausEsimerkki

Preparing Our Hearts for Easter: A Lenten Devotional

PÄIVÄ 17 / 40

"Päivä 17: Nimi"

Israelin kuninkaan kruunajaisissa israelilaiset tarjosivat Psalmin 72 kaltaista rukousta. Tuo rukous ei ollut pelkästään kuninkaan tunnustus, vaan se myös ilmaisi kokoelman odotuksia ja kriteerejä heidän johtajalleen. Kuningas nähtiin välineenä, jonka kautta Jumalan siunaukset tulivat kansalle ja hänen odotettiin pitävän yllä jumalallisia normeja oikeudesta ja vanhurskaudesta. Kuninkaan puoleen kääntyminen myötätunnon ja pelastuksen toivossa heikoille ei ollut naivia tai toiveajattelua, vaan toivoa, joka juontaa juurensa hahmoon, joka on hänet voidellut. Israelin Jumala on luonteeltaan pelastaja ja auttaja avuttomille, niin kuninkaankin pitää olla. Rukoukset kestävyydestä kuninkaan nimessä perustuivat tuohon odottavaan toivoon, että kuningas täyttää sitoutumisensa heikoille, joten rukoukset hänelle merkitsivät turvaa ja onnea kaikille.

Kuitenkin niistä ajoista tähän päivään asti yksikään kuningas tai johtaja ei ole ikinä pystynyt täyttämään näitä jumalallisia normeja. Tänä päivänä moni on menettänyt uskon johtajiimme ja eivät luota heihin, kun taas toiset kuluttavat elämänsä ja rahansa mainostaen sitä tai tätä nimeä nimenä, joka lopulta pelastaa meidät. Kristuksen seuraajina me voimme tietää, että Jumala on antanut meille yhden, kenen nimessä vähävaraiset, köyhät ja avuttomat todella löytävät pelastuksen. Me voimme tietää, että Kristuksessa meillä on kuningas, joka ei ole pelkästään kiinnostunut meidän tarpeistamme ja kärsimyksistä, vaan samaistuu niihin armollisesti. Voimme tietää, että Kristuksessa rukoukset hänen nimensä ja hallintonsa kukoistukseksi tarkoittavat rauhaa ja siunausta kaikille. Tiedätkö, että Kuningas todella välittää sinusta ja kaikista tarpeistasi? Oletko huutanut hänen nimeensä?

Rukous

Kaikkivaltias Jumala, me ylistämme sinua siitä, että sinun Poikasi on kuningas, jota me kaikki haluamme ja tarvitsemme; että hänen laupeutensa ylittää kaiken, mitä olemme koskaan nähneet. Auta meitä luottamaan sinuun ja tottelemaan sinua vanhurskaana kuninkaanamme ja olkoon nimesi ikuisesti ylistetty. Kristuksen nimessä, aamen.


Tekijänoikeus (c) 2012, Redeemer Presbyterian Church.
Päivä 16Päivä 18

Tietoa tästä suunnitelmasta

Preparing Our Hearts for Easter: A Lenten Devotional

Mitä on paasto? Se on aikaa, jolloin odotamme Kristuksen valon ja elämän voittoa synnin ja kuoleman pimeydestä. Matkatessamme tuhkakeskiviikosta pääsiäiseen, meitä muistutetaan omasta hauraudestamme ja Jumalan vapahtavasta armosta.

More

Tämän hartauden on luonut Redeemer Presbyterian Churchin henkilökunta ja se on alun perin julkaistu heidän www-sivuillaan (www.redeemer.com) vuonna 2012. Käytetty tekijöiden luvalla.