Sydämemme valmisteleminen pääsiäistä varten: Paastonajan hartausEsimerkki
![Preparing Our Hearts for Easter: A Lenten Devotional](/_next/image?url=https%3A%2F%2Fimageproxy.youversionapistaging.com%2Fhttps%3A%2F%2Fs3.amazonaws.com%2Fyvplans-staging%2F1418%2F1280x720.jpg&w=3840&q=75)
"Päivä 2: Jousi"
Paastonaika on historiallisesti ollut aikaa, jolloin on vakavasti pohdittu ihmisyyttä. Tuhkakeskiviikko muistutti meitä siitä, että ihmiselämä on hauras – sillä tomua me olemme ja tomuksi meidän on palattava. Opimme kuitenkin nopeasti, että ihmisyyteen liittyy haurauden lisäksi myös turmeltuneisuus. Itse asiassa Nooan aikana ihmisten korruptoituneisuus ja väkivalta oli niin kokonaisvaltaista, että Jumalan sanottiin surevan ja katuvansa sydämensä pohjasta. Se, että kaikkivoivan Jumalan voidaan kuvailla katuvan ihmisen luomista niin, ilmaisee voimakkaasti synnin syntisyyden.
Mutta merkillepantavaa on, että Raamattu ei puhu ihmissydämestä abstraktisti. Ei, se puhuu erityisesti minun sydämestäni, syntieni syntisyydestä ja, todellakin, jumalallisesta katumuksesta sitä kohtaan kuinka olen elänyt.
Kuitenkin, synkeyden keskellä ja Jumalan tuomion myrskyn jälkimainingeissa, näemme toivon paistavan läpi. Nooa katsoo ylös ja näkee harmaiden pilvien lomasta sateenkaaren häikäisevän kunnian ilmestyvän siellä, missä aurinko ja myrsky kohtaavat. Ja tuolla pilvissä hän näkee Jumalan jousen vihan asetettuna sivuun lupauksena rauhasta.
Ja tuo mahtava lupaus on, että olivatpa syntimme kuinka pimeitä tahansa, Jumala ei käännä kasvojaan meitä vastaan uudestaan. Sen sijaan Jumala ennemmin osoittaa vihansa jousen ylöspäin, kohti taivasta, kohti omaa Poikaansa, kuin päästäisi taas vihansa valloilleen meitä kohtaan. Ja ristillä, missä Jumalan auringon rakkaus ja Jumalan vihan myrsky kohtaavat, Jeesus kuolee pimeydessä, jotta Jumalan pelastussuunnitelman kunnian kirkkaus loistaa sydämiimme. Kaikki tämä ilman jumalallisen katumuksen pilkahdustakaan.
Rukous
Herra, auta meitä jakamaan sinun surusi ja murheesi syntiämme kohtaan. Tänä aikana, anna meille rohkeutta katsoa rehellisesti syntimme synkeyteen, jotta voimme nähdä uudestaan loistokkaan lupauksesi kirkkaus ja armo meille Kristuksessa. Kristuksen nimessä, aamen.
Tekijänoikeus (c) 2012, Redeemer Presbyterian Church.

Tietoa tästä suunnitelmasta
![Preparing Our Hearts for Easter: A Lenten Devotional](/_next/image?url=https%3A%2F%2Fimageproxy.youversionapistaging.com%2Fhttps%3A%2F%2Fs3.amazonaws.com%2Fyvplans-staging%2F1418%2F1280x720.jpg&w=3840&q=75)
Mitä on paasto? Se on aikaa, jolloin odotamme Kristuksen valon ja elämän voittoa synnin ja kuoleman pimeydestä. Matkatessamme tuhkakeskiviikosta pääsiäiseen, meitä muistutetaan omasta hauraudestamme ja Jumalan vapahtavasta armosta.
More
Tämän hartauden on luonut Redeemer Presbyterian Churchin henkilökunta ja se on alun perin julkaistu heidän www-sivuillaan (www.redeemer.com) vuonna 2012. Käytetty tekijöiden luvalla.