Ihmiskunnan aamuhämärissäEsimerkki

Ihmiskunnan aamuhämärissä

PÄIVÄ 5 / 5

Babylonin torni

Kaupan kassalla jonottaessa katse osuu väkisinkin iltapäivälehtien lööppeihin ja aikakauslehtien kansiin. Yhdellä lyhyellä silmäyksellä käy selväksi, mistä nyt puhutaan. Muinaisessa maailmassakin osattiin kohista. Kaikki puhuivat siitä, että Babylonissa oltiin rakentamassa valtavaa tornia! Meteli nousi taivaaseen asti. Ihminen kuvitteli taas kerran olevansa kaikkivaltias ja pystyvänsä mihin vaan.

Kenet Jumala otti mukaan sanoessaan ”menkäämme”? Ei ketään muuta. Mutta Jumalamme onkin yhdessä kolme: Isä, Poika ja Pyhä Henki. He kaikki olivat jo luomassa maailmaa, ja he ovat läsnä kaikissa Raamatun tapahtumissa – jo kauan ennen ensimmäistä joulua ja helluntaita.

Jumalan toiminta saattaa tuntua pikkumaiselta. Miksi ihminen ei saanut toteuttaa unelmiaan ja rakentaa tornia valmiiksi? Siksi, että Jumala on kaikkitietävä – ja myös täydellinen rakkaus. Hän halusi suojella ja varjella ihmistä. Hän tiesi, että ihminen on syntinen, eikä pysty hallitsemaan maailmaa viisaasti ilman häntä. Luotu ei saanut ottaa Luojan paikkaa. Erikieliset ihmiset ja kansakunnat joutuivat keskittymään keskinäisen kommunikaation haasteisiin, eikä koko maailman hallitsemiseen enää ollut mahdollisuuksia. Mutta toisaalta: mikä rikkaus kaikki maailman erilaiset kielet ovatkaan!

Keskustelukysymyksiä

  1. Mikä oli Babylonin tornin rakentajien motiivi?
  2. Millaisia motiiveja nykyajan ihmisillä on tehdä jotain suurta ja ainutlaatuista?
  3. Jos saisit hallita maailmaa, millaisia asioita toteuttaisit?
  4. Mitä vaaroja sisältyy siihen, että ihminen ihastuu liikaa itseensä tai toiseen ihmiseen?
  5. Millä tavalla ihminen oppii kunnioittamaan Jumalaa?

Tämän lukuohjelman sisältö pohjautuu Raamatunlukijain Liiton julkaisemaan Raamattustartti.fi-sivustoon. Sivustolta löytyy monenlaista lisämateriaalia näihin raamatunkohtiin.

Päivä 4

Tietoa tästä suunnitelmasta

Ihmiskunnan aamuhämärissä

Raamatun ensimmäiset luvut kertovat meille tärkeitä asioita siitä, millainen Jumala on ja mitä hän ihmisestä ajattelee. Jumala on luonut meidät ja hänen pelastussuunnitelmansa alkoi siitä hetkestä, kun ihminen lankesi syntiin. Tuo suunnitelma on edelleen voimassa, ja siihen mekin voimme liittyä. Tämä viiden päivän lukuohjelma sisältää hartaudet ja keskustelukysymyksiä esim. raamattupiiriä varten.

More

Kiitämme Raamatunlukijain Liitto ry - Scripture Union in Finland ta tämän suunnitelman toimittamisesta. Lisätietoja on osoitteessa: https://rll.fi/