Joan 14
14
Te, tozi i elo
1«Algha teiden südäimed holestugoi. Uskkat Jumalaha i uskkat minuhu. 2Minun Tatan pertiš om äi honusid – muite minä en sanuiži, miše mänen vaumištamha teile elosijan. 3Minä mänen vaumištamha teile elosijan, no tulen jäl՚ges tagaze i otan teid ičeinnoks, miše voižit olda sigä, kus minä olen. 4Tö tedat, kuna minä mänen, i ten-ki tedat.»
5Foma sanui: «Ižand, mö em tekoi, kuna sinä lähted. Kutak ted voim teta?» 6Iisus sanui hänele: «Minä olen te, tozi i elo. Niken ei putu Tatannoks muite kut vaiše minun kal՚t. 7Ku tö tundižit mindai, ka tundižit minun Tatad-ki. Nügüd՚ tö jo tundet i olet nähnuded händast.»
8Filip sanui hänele: «Ižand, ozuta meile Tat, tošt em pakikoi.»
9Iisus sanui: «Ed-ik sinä, Filip, teda mindai, ved՚ minä olen jo hätken olnu teidenke? Kaikutte, ken om nähnu mindai, om nähnu Tatan. Kut void sanuda: ‘Ozuta meile Tat?’ 10Ed-ik usko, miše minä olen Tatas i Tat om minus? Ku pagižen teile, en pagiže ičein nimes, a Tat, kudamb om minus, tegeb ičeze tegod. 11Uskkat minei, ku sanun, miše minä olen Tatas, i Tat om minus. Ku muite et uskkoi, ka uskkat minei iče tegoiden tagut.
12Todest tozi sanun teile: ken uskob minuhu, hän tegeb mugomid tegoid, kut minä tegen, i völ surembid-ki, sikš ku minä mänen Tatannoks, 13i midä tö pakičeškandet minun nimes, sidä minä tegen, miše Tat oliži korgenzoittud arvos Poigan kal՚t. 14Midä tö minun nimes pakičeškandet, sidä minä tegen.»
Pühä Heng tuleb Abutajaks
15«Ku tö armastat mindai, elägat minun käsköiden mödhe. 16Minä pakičen Tatad, i hän andab teile toižen Abutajan, kudamb linneb teidenke igän. 17Nece Abutai om toden Heng, kudambad mir ei voi sada, sikš ku se ei näge i ei tunde händast. No tö tundet händast, sikš ku hän eläb teidenke i linneb teiš.
18Minä en jäta teid armotomikš lapsikš, minä tulen teidennoks. 19Völ vähäine aigad, i mir enambad ei nägišta mindai, no tö nägištat, sikš ku minä elän, i tö-ki elät. 20Sil päiväl tö el՚gendat, miše minä olen minun Tatas i miše tö olet minus i minä teiš. 21Kaikutte, ken om otnu minun käsköd südäimehe i eläb neniden käsköiden mödhe, se armastab mindai. A ken armastab mindai, sidä armastaškandeb minun Tat, minä-ki armastaškanden händast i ozutamoi hänele.»
22Juda – ei se Iskariot – sanui hänele: «Ižand, mikš teged muga? Mikš ozutatoi vaiše meile, a ed mirule?»
23Iisus sanui hänele: «Ken armastab mindai, se eläb minun sanoiden mödhe. Minun Tat armastaškandeb händast, i mö tulem hänennoks i jäm sinna elämaha. 24Ken ei armasta mindai, se ei elä minun sanoiden mödhe. A sana, kudamban tö kulet, ei ole minun, a Tatan, kudamb om mindai oigendanu.
25Muga minä olen sanunu teile oldes teidenke. 26Abutai, Pühä Heng, kudamban Tat oigendab minun nimes, opendab teid kaikehe i johtutab teile kaiken, midä olen teile sanunu.
27Minä jätan teile tüništusen. Sen tüništusen, kudamb om minai, minä andan teile. Minä en anda muga, kut andab nece mir. Algha teiden südäimed holdugoi, algat varaikoi. 28Tö kulit, midä minä sanuin: minä lähten tägäpäi, no tulen teidennoks. Ku tö armastaižit mindai, ka ihastuižit, miše sanuin: ‘Minä mänen Tatannoks’, ved՚ minun Tat om suremb mindai. 29Olen pagižnu necen polhe jo nügüd՚, miše tö uskoižit, konz se todenzub. 30Enambad en pagiže teidenke, sikš ku mirun ižand om jo läheli. Hänel ei ole nimittušt valdad minuhu, 31no tegen minä muga, kut Tat om käsknu minei tehta, miše mir tedaiži: minä armastan Tatad. Libugat, lähtkam tägäpäi!»
தற்சமயம் தேர்ந்தெடுக்கப்பட்டது:
Joan 14: UZ
சிறப்புக்கூறு
பகிர்
நகல்
உங்கள் எல்லா சாதனங்களிலும் உங்கள் சிறப்பம்சங்கள் சேமிக்கப்பட வேண்டுமா? பதிவு செய்யவும் அல்லது உள்நுழையவும்
(c) Biblijan kändmižen institut, Helsinki 2006
Joan 14
14
Te, tozi i elo
1«Algha teiden südäimed holestugoi. Uskkat Jumalaha i uskkat minuhu. 2Minun Tatan pertiš om äi honusid – muite minä en sanuiži, miše mänen vaumištamha teile elosijan. 3Minä mänen vaumištamha teile elosijan, no tulen jäl՚ges tagaze i otan teid ičeinnoks, miše voižit olda sigä, kus minä olen. 4Tö tedat, kuna minä mänen, i ten-ki tedat.»
5Foma sanui: «Ižand, mö em tekoi, kuna sinä lähted. Kutak ted voim teta?» 6Iisus sanui hänele: «Minä olen te, tozi i elo. Niken ei putu Tatannoks muite kut vaiše minun kal՚t. 7Ku tö tundižit mindai, ka tundižit minun Tatad-ki. Nügüd՚ tö jo tundet i olet nähnuded händast.»
8Filip sanui hänele: «Ižand, ozuta meile Tat, tošt em pakikoi.»
9Iisus sanui: «Ed-ik sinä, Filip, teda mindai, ved՚ minä olen jo hätken olnu teidenke? Kaikutte, ken om nähnu mindai, om nähnu Tatan. Kut void sanuda: ‘Ozuta meile Tat?’ 10Ed-ik usko, miše minä olen Tatas i Tat om minus? Ku pagižen teile, en pagiže ičein nimes, a Tat, kudamb om minus, tegeb ičeze tegod. 11Uskkat minei, ku sanun, miše minä olen Tatas, i Tat om minus. Ku muite et uskkoi, ka uskkat minei iče tegoiden tagut.
12Todest tozi sanun teile: ken uskob minuhu, hän tegeb mugomid tegoid, kut minä tegen, i völ surembid-ki, sikš ku minä mänen Tatannoks, 13i midä tö pakičeškandet minun nimes, sidä minä tegen, miše Tat oliži korgenzoittud arvos Poigan kal՚t. 14Midä tö minun nimes pakičeškandet, sidä minä tegen.»
Pühä Heng tuleb Abutajaks
15«Ku tö armastat mindai, elägat minun käsköiden mödhe. 16Minä pakičen Tatad, i hän andab teile toižen Abutajan, kudamb linneb teidenke igän. 17Nece Abutai om toden Heng, kudambad mir ei voi sada, sikš ku se ei näge i ei tunde händast. No tö tundet händast, sikš ku hän eläb teidenke i linneb teiš.
18Minä en jäta teid armotomikš lapsikš, minä tulen teidennoks. 19Völ vähäine aigad, i mir enambad ei nägišta mindai, no tö nägištat, sikš ku minä elän, i tö-ki elät. 20Sil päiväl tö el՚gendat, miše minä olen minun Tatas i miše tö olet minus i minä teiš. 21Kaikutte, ken om otnu minun käsköd südäimehe i eläb neniden käsköiden mödhe, se armastab mindai. A ken armastab mindai, sidä armastaškandeb minun Tat, minä-ki armastaškanden händast i ozutamoi hänele.»
22Juda – ei se Iskariot – sanui hänele: «Ižand, mikš teged muga? Mikš ozutatoi vaiše meile, a ed mirule?»
23Iisus sanui hänele: «Ken armastab mindai, se eläb minun sanoiden mödhe. Minun Tat armastaškandeb händast, i mö tulem hänennoks i jäm sinna elämaha. 24Ken ei armasta mindai, se ei elä minun sanoiden mödhe. A sana, kudamban tö kulet, ei ole minun, a Tatan, kudamb om mindai oigendanu.
25Muga minä olen sanunu teile oldes teidenke. 26Abutai, Pühä Heng, kudamban Tat oigendab minun nimes, opendab teid kaikehe i johtutab teile kaiken, midä olen teile sanunu.
27Minä jätan teile tüništusen. Sen tüništusen, kudamb om minai, minä andan teile. Minä en anda muga, kut andab nece mir. Algha teiden südäimed holdugoi, algat varaikoi. 28Tö kulit, midä minä sanuin: minä lähten tägäpäi, no tulen teidennoks. Ku tö armastaižit mindai, ka ihastuižit, miše sanuin: ‘Minä mänen Tatannoks’, ved՚ minun Tat om suremb mindai. 29Olen pagižnu necen polhe jo nügüd՚, miše tö uskoižit, konz se todenzub. 30Enambad en pagiže teidenke, sikš ku mirun ižand om jo läheli. Hänel ei ole nimittušt valdad minuhu, 31no tegen minä muga, kut Tat om käsknu minei tehta, miše mir tedaiži: minä armastan Tatad. Libugat, lähtkam tägäpäi!»
தற்சமயம் தேர்ந்தெடுக்கப்பட்டது:
:
சிறப்புக்கூறு
பகிர்
நகல்
உங்கள் எல்லா சாதனங்களிலும் உங்கள் சிறப்பம்சங்கள் சேமிக்கப்பட வேண்டுமா? பதிவு செய்யவும் அல்லது உள்நுழையவும்
(c) Biblijan kändmižen institut, Helsinki 2006